MVnet logo

Blogi

PDF-tiedostojen teko-ohjeisiin muutoksia

  • Julkaistu 8. Maaliskuuta 2007
  • Kirjoittanut: Mikko Vestola
  • Ei kommentteja

Sivulle "Tee PDF-tiedostoja ilmaiseksi" tuli hieman muutoksia. Vanhat ohjeet olivat jo vanhentuneet ja aivan liian monimutkaiset (kiitokset tästä huomautuksesta eräälle palautetta lähettäneelle kävijälle). Nykyään PDF-tiedostojen tekoon on tullut helppokäyttöisiä ohjelmia ja OpenOfficen uusimmassa versiossa on myös vakiona toimiva PDF-vienti. Siksi vanhoissa ohjeissa ollut OpenOfficen extendedPDF-lisäosan asennusohjeet poistettiin.

Vuosi 2006 MVnetissä

  • Julkaistu 7. Maaliskuuta 2007
  • Kirjoittanut: Mikko Vestola
  • 1 kommentti

Vuosi on jo aikaa sitten vaihtunut, joten on korkea aika silmäillä vähän MVnetin viime vuoden tilastoja ja tapahtumia. MVnetissä käytetään siis oman kävijälaskurin lisäksi mainiota Google Analytics -tilastointiohjelmaa. Myös Google AdSense, Google Sitemaps sekä Sigmaticin webhotellin AWStats -palvelut tuottavat mielenkiintoisia tilastoja. Alla siis joitain tilastoja MVnetistä vuodelta 2006. Kaaviot ovat Google Analyticsin tuottamia ajalta 5.4.2006 - 31.12.2006 (aivan koko vuodelta Analyticsin tilastoja ei ole).

MVnetin oman kävijälaskurijärjestelmän mukaan viime vuonna kävijöitä oli yhteensä 325 968. Kävijöitä oli keskimäärin n. 900 per päivä. Päivämäärä 23.02.2006 pitää hallussaan MVnetin päivittäisen kävijämäärän ennätystä, joka on 7153 kävijää yhdessä päivässä. Kuvaajia kävijämääristä löytyy MVnetin kävijämäärät -sivulta.

AWStats-tilastointiohjelman mukaan viime vuonna MVnetissä kaistaa käytettiin noin 4-8 Gt per kuukausi. Kaistaa kului keskimäärin n. 200-300 Mt/päivä ja 250 kt/kävijä. Määrät vaihtelevat paljon riippuen ajankohdasta. Esim. kesällä on yleensä kaikista hiljaisinta aikaa.

AdSense-ohjelman kautta ansaittuja mainostuloja kertyi ajalta 11.4.2006 - 31.12.2006 noin 1150 $, joka tekee noin 880 euroa (aikaisempia tilastoja ei ole). Keskimäärin päivässä MVnetissä näytettävillä mainoksilla tienasi 3,32 euroa. MVnetin käyttämä Sigmaticin web-hotelli maksaa 100 e / vuosi ja domain 48 e / 3 vuotta. Eli hieman jäi käteen ylimääräistä. Näistä osa tullaan käyttämään mm. erilaisiin arvontoihin.

Google Sitemaps -palvelun mukaan MVnetin sivustolla korkein PageRank oli (ja on yhä) sivulla Pelit ja konsolit. Kuitenkin selvästi suosituin sivu oli Langaton kotiverkko -sivu, joka nappasi 10,6 % MVnetin kävijämäärästä. Kävijät viihtyivät kyseisellä sivulla keskimäärin noin 11 minuuttia. Seuraavaksi suosituin oli MVnetin etusivu 3,2 % osuudella, sitten Vitsit-sivu 3,1 % osuudella ja seuraavana Parhaat nettilinkit-sivu 2,9 % osuudella. 78 prosenttia MVnetin kävijöistä on uusia kävijöitä ja jäljelle jäävät 22 prosenttia palaavat vielä uudelleenkin.

Google Analytics uudet kävijät

Selvästi suurin osa (97%) MVnetin kävijöistä tulee luonnollisesti eri puolelta Suomesta. Noin 73 % tulee sivuille Googlen hakukoneen kautta ja 12 % tulee sivustolle suoraan esim. oman kirjanmerkin kautta. Suurin osa kävijöistä viihtyy sivustolla alle 10 sekuntia, mutta melko moni jää myös pidemmäksi aikaa, tavallisesti 1-10 minuutiksi. En tiedä, miten Analytics nämä kestot laskee ja voiko niihin täysin luottaa.

Google Analytics referrers

Google Analytics käynnin pituus

Windows hallitsee kävijöiden käyttöjärjestelmää 97 % osuudella. Selaimista taas käydään kovaa kamppailua Internet Explorerin ja Firefoxin välillä. IE johtaa 51,7 %:lla ja Firefox kirii 39,8 % osuudella. Opera sinnittelee 6,65 %:lla.

Google Analytics selaimet

Hyvin harva käyttää enää nettiyhteytenä modeemia. Noin 80%:lla kävijöistä on laajakaista. Modeemia käyttää noin 4 %. Tosin noin 15 % yhteydestä Google Analyticsillä ei ole mitään hajua. Noin 50 % kävijöistä käyttää näyttöä, jossa on melko pieni resoluutio (1024 x 768). Isommat resoluutiot ovat kuitenkin yleistymässä kuten kaaviosta näkee.

Google Analytics yhteysnopeudet

Google Analytics resoluutiot

Paljon kerkesi myös tapahtua MVnetissä vuonna 2006. Alla oleellisimmat uudistukset:

  • 08.06.2006: MVnetin koko ulkoasu ja rakenne uudistettiin.
  • 03.07.2006: MVnet siirtyi oman domainin alle osoitteeseen mvnet.fi.
  • 03.07.2006: Keskustelupalstan softa vaihdettiin PBLangista phpBB:ksi.
  • 25.07.2006: MVnetin blogi avattiin.
  • 08.09.2006: Kotisivuohjeet kokivat täydellisen uudistuksen.
  • 24.10.2006: MVnetin palveluntarjoaja vaihtui Futuronista Sigmaticiin.

Näiden lisäksi ilmestyi paljon uusia artikkeleita ja paranneltiin vanhoja sivuja, esimerkiksi: Huutokauppaa netissä, Verkkokaupat vertailussa, Kannettavan tietokoneen ostaminen, uusia tutkielmia, Pelit ja Konsolit-osioon päivityksiä.

Saas nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Jos sinulla on joitain hyviä ideoita, laita viestiä tämän kirjoituksen kommentteihin.

Opiskelija, muista äänestää!

  • Julkaistu 6. Maaliskuuta 2007
  • Kirjoittanut: Mikko Vestola
  • 1 kommentti

Muista äänestää!

Eduskuntavaalit tekevät taas tuloaan. Huomenna (7.3) alkaa jo ennakkoäänestys ja varsinainen vaalipäivä on jo sunnuntaina 18.3. Vaikka kiirettä pitää opiskellessakin, pitää muistaa myös äänestää ja miettiä tarkkaan ketä äänestää. Aina ei ole aikaa lähteä kiertämään kaupunkeja ehdokkaita tapaamassa, katsella vaaliväittelyitä tai koluta jokaista vaalikonetta ja ehdokkaan blogia läpi. Mutta äänestämättäkään ei kannata jättää.

Muistakaamme esim. kuinka älytön tekijänoikeuslaki (ns. Lex Karpela) saatiin hieman yli vuosi sitten läpi eduskunnassa. Tai kuinka opintotukeen ei tullutkaan korotusta. Hyvää lukemista tästä on kansanedustaja JJ Kasvin blogikirjoitus 20 senttiä ateriatukeen on opiskelijoiden pilkkaamista. Kasvi on myös yksi niitä harvoista eduskunnassa, joka oikeasti ymmärtää teknisten asioiden päälle jotain.

Myös Eero Heinäluoman (SDP:n puheenjohtaja ja valtiovarainministeri) Ylioppilaslehdelle muutama kuukausi sitten antama haastattelu on mielenkiintoista (lue: hupaisaa) luettavaa. Haastattelun voi lukaista Ylioppilaslehden sivuilta. Ei tainnut Eero oikein tietää edes, paljonko opintotuki on.

Ja vaikka lähes jokainen puolue nyt lupaakin korotusta opintotukeen, kannattaa muistaa, mitä nykyinen eduskunta juuri vähän aikaa sitten päätti: Ei korotusta opintotukeen. Esim. lähes kaikki SDP:stä ja Keskustasta äänestivät opintotuen korottamista vastaan. Luettelo, kuka äänesti mitäkin, löytyy esim. sivulta Miten eduskunta äänesti opintorahasta.

Alla vielä muutama linkki vaalikoneisiin, ehdokkaiden blogeihin ja keskustelupalstoille, joissa on puitu tulevia eduskuntavaaleja ja vaalilupauksia:

Muista äänestää!

Navigointivalikkoa paranneltu

  • Julkaistu 21. Helmikuuta 2007
  • Kirjoittanut: Mikko Vestola
  • Ei kommentteja

Jokaisen sivun yläosassa olevan navigointivalikon käytettävyyttä on nyt hieman paranneltu. Nyt valikko ei häviä heti pois, vaikka hiiren vetäisikin vahingossa valikon ohi. Tämä parannus tehtiin JavaScriptin avulla. Lisäksi niihin kohtiin valikkoa on lisätty merkki "»", joissa valikosta aukeaa vielä alivalikko.

Palautteen perusteella vanhaa navigointivalikkoa oli vähän hankala käyttää. Hiiren kursorin vetäisy vahingossa valikon yli sai sen katoamaan eikä mistään nähnyt, aukeaako jostain valikosta vielä alivalikko. Ei siis kovin käyttäjäystävällistä. Toivottavasti nyt nämä ongelmat ovat korjattu.

YouTube-videoita osa VIII: Myytinmurtajat

  • Julkaistu 3. Helmikuuta 2007
  • Kirjoittanut: Mikko Vestola
  • 1 kommentti

YouTube logo

Äskettäin tässä blogissa käsiteltiin myyttisiä asioita: 9/11 salaliittoteoriat sekä UFO-videoita. Mikäpä olisi parempi jatke näille kuin myyttien todelliset "asiantuntijat": Myytinmurtajat.

Jos joku ei vielä tiedä, on Myytinmurtajat (engl. MythBusters) mitä mainioin TV-ohjelma, joka pyörii Discovery Channel -kanavalla. Amerikoissa menossa on 5. tuotantokausi, jaksoja on tehty jo yli 70. Suomessa ohjelman 2. tuotantokautta esittää MTV3 keskiviikkoiltaisin ja äskettäin esitettiin 29. jakso.

Sarjan ideana on ottaa esille erilaisia myyttejä ja testata kokeellisesti, pitävätkö ne paikkansa. Esimerkkejä testatuista ja murretuista myyteistä ovat mm. seuraavat:

  • Ihminen selviää putoavasta hissistä, jos hän hyppää viime hetkellä ylöspäin.
  • Tavallisella aseella voi ampua tappavia jääluoteja.
  • Valojen jättäminen päälle säästää sähköä etenkin loisteputkilampuissa.

Myytinmurtajat logo

Omasta mielestäni sarja on erittäin viihdyttävä ja onkin viikon kohokohta TV:ssä. Sarjan juontajat Adam Savage ja Jamie Hyneman sopivat ohjelmaan hyvin. Molemmilla on kymmenien vuosien kokemus erikoisefekti-alalta. Vaikka heidän testinsä eivät olekaan aina aivan tieteellisen tarkkoja, on heidän puuhailunsa mielenkiintoista ja viihdyttävää katseltavaa. Kaiken maailman hauskoja kommelluksia sattuu ja tapahtuu ja ohjelmasta myös oppii uusia asioita. Suosittelen ehdottomasti seuraamaan sarjaa parin viikon ajan.

Paljon tietoa Myytinmurtajista löytyy englanninkielisestä Wikipediasta artikkelista Mythbusters. Kyseisen sivun lopusta löytyy linkit kaikkiin Myytinmurtajien tuotantokausiin (seasons 1-5), joissa on listattu kaikki Myytinmurtajissa testatut myytit episodeittain.

Myytinmurtajien suosion myötä myös YouTubeen on alkanut ilmestyä sarjan parhaita ja hauskimpia paloja. Alla mielestäni parhainta tarjontaa (VAROITUS: Sisältää juonipaljastuksia tulevista jaksoista):

Myytinmurtajien videoita YouTubessa

Myytinmurtajat - sormenjäljen väärennös

Sormenjälkiskannerin huijaaminen
(Tuotantokausi 4, episodi 59)
Tehtävänä oli tutkia, voiko sormenjälkiskanneria huijata esim. ottamalla talteen toisen ihmisen sormenjälki ja tulostamalla se paperille. Testattavana oli normaali tietokoneen sormenjälkiskanneri sekä ovelle asennettu kehittyneempi sormenjälkilukija, joka tarkkailee myös sormen pulssia ja lämpötilaa. Valmistajan mukaan sitä ei oltu koskaan murrettu, mutta mitä tekivätkään myytinmurtajat...

Jamie ja Adam onnistuivat huijaamaan tietokoneen sormenjälkilukijaa siirtämällä kopion sormenjäljestä ballistiseen geeliin (Ballistic gelatin). Paperikopiota lukija ei hyväksynyt. Ovelle asennetun sormenjälkilukijan huijaus oli paljon helpompaa: se hyväksyi jopa paperikopion sormenjäljestä!

Putoavasta hissistä pelastuminen
(Tuotantokausi 2, episodi 17)
Myyttinä oli se, että putoavasta hissistä voi pelastua, jos hyppää ylöspäin juuri ennen, kun hissi osuu maahan. Näinhän asian laita ei todellisuudessa ole ja samaan lopputulokseen päätyivät myös Jamie ja Adam, kun Buster-parka murjoutui hissin pohjalle.

Alkometrin huijaaminen
(Tuotantokausi 1, episodi 6)
Tässä hupaisassa tehtävässä testataan, voiko poliisin rattijuoppojen testaamiseen käyttämää alkometria huijata. Kokeiltavana olivat erilaiset tabletit, kolikko suussa jne. Testaamista varten piti tietysti ensin juottaa myytinmurtajille reippaasti alkoholia.

Puukanuuna
(Tuotantokausi 1, episodi 6)
Tässä testattiin, voidaanko puusta tehdä tykkiä, jolla voisi ampua esim. kivestä tehtyjä tykinkuulia. Lopuksi tykki tietenkin räjäytettiin kappaleiksi.

Myytinmurtajat - Sementtirekan räjähdys

Sementtirekan räjähdys
(Tuotantokausi 2, episodi 26)
Alun perin tarkoituksena oli testata myyttiä, joka kertoo, että sementtiauton myllyn sisäreunoille kovettuneen sementin voisi poistaa helposti räjäyttämällä yhden dynamiittipötkön sementtimyllyn sisällä. Tämä myytti tuli lopulta osoitettua todeksi, mutta erään kommelluksen kautta myytinmurtajille jäi käteen sementtiauto, joka oli puolillaan kovettunutta sementtiä. Tätä sementtiä ei yhdellä dynamiittipötköllä voinut poistaa, joten järeämpiä aseita kehiin.

Lopuksi päätettiin räjäyttää koko rekka. Rekka vietiin hylätylle kaivosalueelle ja FBI:n valvonnassa siihen ahdattiin noin 400 kg räjähdettä. Läheinen moottoritie suljettiin ja BOOOOOOM! Rekka hävisi yhdessä silmänräpäyksessä olemattomiin. Tämä räjähdys ei tietenkään mitenkään liittynyt myyttiin, mutta on komeaa katseltavaa. Tyypillistä myytinmurtajaa :)

Kahden rekan törmäys
(Tuotantokausi 3, episodi 41)
Jamie ja Adam yrittävät törmäyttää kaksi isoa rekkaa toisiinsa, jotta selviäisi voisiko rekkojen väliin jäävä auto ikään kuin sulautua rekkojen sisään törmäyksen voimasta. Erinäisten vaikeuksia kautta törmäys lopulta saatiin aikaan ja pelti rytisi.

Ming Dynastian astronautti
(Tuotantokausi 2, episodi 24)
Myyttinä kerrotaan, että 1400-luvun Kiinassa astrologi nousi valtaistuimeen asennettujen rakettien avulla kuuhun. Myytinmurtajat asettivat Busterin rakettituoliin ja kuinkas kävikään...

Putoaminen lentokoneesta ilman laskuvarjoa
(Tuotantokausi 4, episodi 69)
Myyttinä oli, että toisen maailmansodan aikana joku oli selviytynyt pudottuaan pommikoneesta 7 kilometrin korkeudesta, kun iskua maahan vaimensi alla sattunut räjähdys. Tässä ohjelmassa myytinmurtajat testasivat tätä myyttiä pudottamalla nuken korkealta ilmasta ja räjäyttämällä kunnon panoksen juuri ennen kun nukke osuu maahan. Videolla näkyy selvästi räjähdyksen paineaalto. Nukkea se ei tosin auttanut.

Miffbusters parodia
Hupaisa parodia Myytinmurtajista.

MythBusters mix
Discovery Channel -kanavan mainos, jossa esitellään Myytinmurtajien parhaita paloja.

MythBusters fun
Toinen hyvä kooste Myytinmurtajien parhaista paloista.

1 ... 16 17 18 ...19 ... 21 ...23 ...24 25 26 ... 28