MVnet logo

Blogi

Miksi lehtien kestotilaajia kustaan silmään?

  • Julkaistu 16. Tammikuuta 2009
  • Kirjoittanut: Jarmo Vestola
  • 2 kommenttia

Kirjoitin tähän blogiin jo lähes kaksi vuotta sitten artikkelin: Kestotilaus - lehtitilaajien vedätystä, jossa ihmettelin lehtien/mediatalojen röyhkeyttä ja menettelytapaa kupata uskollisia lehtitilaajia. Kestotilaajia kustaan silmään oli lehti mikä tahansa. Onko mikään muuttunut vajaan kahden vuoden aikana? No eipä tietenkään. Kaikkien tuntema tosiasiahan on, että "edullinen ja vaivaton" kestotilaus on varmin tapa maksaa lehtitilauksestaan maksimihintaa. Uudet tilaajat saavat lehden aina halvemmalla.

Jo liiketaloustieteen perusteissa opetetaan, että uuden asiakkaan hankkiminen on yleensä kalliimpaa kuin vanhan asiakkaan pitäminen. Lehteen sitoutuvien vanhojen kestotilaajien pitäisikin saada muutakin lisäarvoa tilaukselleen kuin isompi hinta :). Milloin näemme tilanteen, jossa uskollisia tilaajia vihdoinkin palkitaan jotenkin? Joku alalla töissä oleva voisikin vihdoin kertoa, mikä logiikka tässä on? Voiko tavallinen tallaaja muka olla mahdollisen taantumankin alla muka niin laiska, ettei kerran vuodessa jaksa soittaa asiakaspalveluun ja etsiä hyvää tarjousta.

Jottei kukaan maksaisi ainakaan Pelit- tai Pelaaja-lehdistä liikaa, niin pistetään tähän nyt sitten parhaat tarjoukset eri lehdistä. Nyt ei ainakaan pitäisi uuden ja halvemman tilauksen tekemisen olla liian hankalaa. Huomautan, että en ole Sanoma Magazinesin palveluksessa, vaikka useimmat lehdet ovatkin yhtymän kustantamia.

Tässä siis omasta mielestäni kiinnostavia lehtiä tarjoushintaan. Muidenkin kiinnostavien lehtien tarjouksia otetaan vastaan.

Vuosi 2008 MVnetissä

  • Julkaistu 8. Tammikuuta 2009
  • Kirjoittanut: Mikko Vestola
  • 8 kommenttia

Vuosi on jo vaihtunut, joten on taas aika silmäillä hieman MVnetin viime vuoden tilastoja ja tapahtumia. Vuoden 2007 vastaavat tilastot voi lukea kirjoituksesta Vuosi 2007 MVnetissä.

MVnetissä käytetään siis oman kävijälaskurin lisäksi mainiota Google Analytics -tilastointiohjelmaa, josta saa kaivettua irti paljon hyödyllistä tietoa. Myös Google AdSense, Google Webmaster Tools sekä Sigmaticin webhotellin AWStats-tilastointiohjelma tuottavat mielenkiintoisia tilastoja. Alla siis joitain tilastoja MVnetistä vuodelta 2008. Tässä kirjoituksessa esitetyt kaaviot ovat Google Analyticsin tuottamia ajalta 1.1.2008 - 31.12.2008.

Kävijät ja liikenne

MVnetin oman kävijälaskurijärjestelmän mukaan vuonna 2008 kävijöitä oli yhteensä 435 764. Tämä on 5866 kävijää vähemmän kuin vuonna 2007. Kävijöitä oli keskimäärin 1190 per päivä, kun vuonna 2007 lukema oli 1210. Päivämäärä 17.11.2008 pitää hallussaan MVnetin vuoden 2008 päivittäisen kävijämäärän ennätystä, joka oli 1847 kävijää yhdessä päivässä. Vuonna 2007 vastaava piikki osui vuoden alkuvaiheille ja oli 3326 kävijää yhden päivän aikana.

Google Analytics -palvelun mukaan kävijöitä oli MVnetissä vuonna 2008 yhteensä 376 095. Sivunlatauksia oli 720 004, joka tekee 1,91 sivunlatausta per kävijä. Vastaavat luvut vuodelta 2007 olivat 385 264 kävijää, 773 833 sivunlatausta ja 2,01 sivua/kävijä. Luvut poikkeavat luonnollisesti MVnetin omasta kävijälaskurista, koska kävijät lasketaan hieman eri lailla. Googlen palvelu on ehkä paremmin vertailukelpoinen. MVnetin kävijämääriä voi verrata Suomen muihin sivustoihin Oindex-palvelussa.

Sen sijaan AWStats-tilastointiohjelman mukaan vuonna 2008 MVnetissä vieraili 360 251 uniikkia kävijää, vierailuja oli 527 418 ja sivunlatauksia oli 1 312 453. Vastaavat luvut vuonna 2007 olivat 367 841 uniikkia kävijää, 528 769 vierailua ja 1 274 954 sivunlatausta. Sivunlatauksien määrään vuosi 2008 toi siis AWStatsin mukaan hieman kasvua kun taas kävijöiden määrä hieman pieneni.

Aikaisempina vuosina kävijämäärä on ollut aina kasvussa, mutta nyt tuli siis ensimmäinen vuosi, jolloin kävijämäärä ei kasvanut vaan pysyi käytännössä samana. Tämä oli hyvin ennustettavissa, koska vuonna 2008 uutta sisältöä ei tullut enää niin paljoa kuin aikaisempina vuosina. Aikaa ei vain yksinkertaisesti riitä tähän niin paljon kuin ennen.

AWStatsin mukaan vuonna 2008 MVnetissä käytettiin kaistaa yhteensä 169 Gt. Kuukaudessa kaistaa käytettiin keskimäärin 13,4 Gt. Eniten kaistaa käytettiin tammikuussa: 19,6 Gt/kk, joka alkaa jo kolkutella webhotellin kuukausittaisen liikennöinnin rajoja (20 Gt/kk). Kaistaa kului n. 474 Mt/päivä ja 336 kt/kävijä. Määrät vaihtelevat paljon riippuen ajankohdasta. Esim. kesällä on yleensä kaikista hiljaisinta aikaa. Kaistan käyttö kasvoi viime vuoteen verrattuna selvästi - vuonna 2007 kaistaa käytettiin "vain" 141 Gt.

Mainonta ja hyväntekeväisyys

AdSense-ohjelman kautta ansaittuja mainostuloja kertyi vuodelta 2008 noin 1910 $ (n. 1300 euroa maksuhetken valuuttakursseilla laskettuna), joka on noin 37 % vähemmän kuin vuoden 2007 summa (3027 $). Keskimäärin Google-mainoksilla tienasi siis noin 3,6 e / päivä, kun se vuonna 2007 oli 5,6 euroa / päivä. Tämä tosin selittyy sillä, että vuonna 2008 mainostuloja tuli paljon enemmän suoraan mainostamalla. Kun AdSensen kautta lasketut tulot yhdistetään suoraan mainostamalla saatuihin tuloihin, on summa noin 2300 euroa, joka jää vain 60 euroa vuoden 2007 tuloista. Dollarin kurssikehitys ei ollut kovin edullinen AdSensestä saatujen tulojen kannalta. Lisäksi mainostuloja heikensi se, että MVnetissä on vuoden 2008 elokuusta asti mainostettu Polkupyöräwikiä, joka syö yhden mainospaikan.

Hyväntekeväisyyteen, eli Suomen World Visionin katastrofirahastoon, tästä summasta meni siis 20 % eli noin 460 euroa. Summa jäi hieman tavoitteesta (500 e), mutta tälläkin on varmasti saatu tehtyä paljon hyvää. Summa riittäisi esim. esikoulun rakentamiseen, kunnostamiseen tai kalustamiseen köyhällä asuinalueella ja vielä jäisi ylikin.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL)

Tänä vuonna 20 % MVnetin mainostuloista tilitetään niin ikään hyväntekeväisyyteen. Tällä kertaa hyväntekeväisyyden kohteeksi on Kauhajoen murheellisten tapahtumien valossa valittu kotimainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) ja erityisesti koulukiusaamisen ehkäisy. Joten jos tahti jatkuu vähintään samana, saadaan tämän vuoden loppuun mennessä tilitettyä hyväntekeväisyyteen taas toiset lähes 500 euroa.

Suosituimmat sivut

Vuoden 2008 kävijät jakautuivat Google Analyticsin mukaan eri sivuille melko tasaisesti, mutta selvästi suosituin sivu oli viime vuoden tapaan Langaton kotiverkko -sivu, joka nappasi n. 6,9 % MVnetin koko vuoden sivulatauksista. Kävijät viihtyivät kyseisellä sivulla keskimäärin lähes 9 minuuttia. Seuraavaksi suosituin oli Vitsit-sivu 6,1 % osuudella ja MVnetin etusivu 5 % osuudella.

Osioiden suosio oli lähes täsmälleen sama kuin vuonna 2007. Osioista suosituin oli Kotisivun teko -osio, jonka sivut kahmaisivat noin 20 % vuoden sivulatauksista. Tietokoneet-osio oli myös suosittu 18 % osuudella. Kolmantena tuli Tutkielmat-osio 16 % osuudella.

Keskustelupalstan osuus sen sijaan kasvoi huomattavasti. Kun vuonna 2007 keskimäärin joka sadas sivunlataus oli keskustelupalstan sivunlataus, vuonna 2008 jo melkein joka kymmenes sivunlataus tuli keskustelupalstalta.

Keskimäärin kävijät viettivät yhdellä sivulla aikaa 2 min 23 sek, kun vastaava lukema oli viime vuonna parisenkymmentä sekuntia enemmän.

Liikenteen lähteet

Liikenteen lähteet vuonna 2008

Kävijöistä yhä noin 78 % on uusia kävijöitä. Selvästi suurin osa (96%) MVnetin kävijöistä tuli viime vuoden tapaan eri puolelta Suomea. Noin 76 % tuli sivuille Googlen hakukoneen kautta. Tämä on neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2007. 13 % tuli muilta sivustoilta löytyvien linkkien kautta (17 % vuonna 2007) ja 10 % tuli sivustolle suoraan esim. oman kirjanmerkin kautta. Suosituin yksittäinen hakusana Googlen hakukoneen kautta tulleilla oli edelleenkin vitsit.

Käyttöjärjestelmät ja selaimet

Windows hallitsi luonnollisesti myös vuonna 2008 kävijöiden käyttöjärjestelmiä 94,4 %:n osuudella. Lukema on tosin pienentynyt joka vuosi. Vuonna 2007 Windows-käyttöjärjestelmä oli 95,5 %:lla käyttäjiä, joten Windows-käyttäjien määrä väheni noin yhdellä prosenttiyksiköllä lähinnä Macintoshin eduksi (osuus vuonna 2008 2,9 %).

Selainten osuudessa mentiin melko odotettuun suuntaan. Alla on esitetty vuoden 2008 selainjakauma viiden suurimman selaimen kesken. Prosenttiosuuden jälkeen on esitetty muutos prosenttiyksiköissä verrattuna vuoteen 2007:

  1. Firefox: 50,11 % (+3,53)
  2. Internet Explorer: 41,97 % (-3,76)
  3. Opera: 5,02 % (-0,59)
  4. Safari: 1,95 % (+0,75)
  5. Google Chrome: 0,38 % (+0,38)

Monen web-kehittäjän iloksi IE:n osuus on siis entisestään tippunut. Vuonna 2006 lukemat olivat vielä IE:lle 51,7 % ja Firefoxille 39,8 %. Nyt osat ovat siis vaihtuneet. Käytännössä moni IE:n käyttäjä on siirtynyt Firefoxin käyttäjäksi. Osan siivusta on myös ottanut Safari, kun taas Opera on loistavasta selaimestaan huolimatta menettänyt markkinaosuuttaan. Googlen uusi selain Chrome on jo kivunnut viiden parhaan joukkoon. Lohdullista on myös, että IE6:n osuus on tippunut entisestään, joka tietää helpotusta web-kehittäjille. Vuonna 2007 IE6 ja IE7 olivat vielä lähes tasoissa (51 % IE7:lle ja 48 % IE6:lle). Nyt Internet Explorer-selaimen käyttäjistä jo 69 % käyttää 7-versiota ja vain 30 % versiota 6.

Selaimet vuonna 2008

Näyttötarkkuudet

Suuremmat näytöt valtaavat selvästi tilaa pienemmiltä näytöiltä. Kun vuonna 2007 kävijöistä 40 % käytti näyttöä, jossa resoluutio oli 1024 x 768, vuonna 2008 vastaava lukema oli n. 32 %. Käyttäjät ovat siis siirtyneet selvästi suurempiin näyttöihin. Noin 60 % käyttäjistä käyttää näyttöä, jonka tarkkuus on 1280 x 800 tai suurempi. 800 x 600 -resoluutio on käytännössä katoamassa - osuus on enää vain 1,5 %. Sivuja suunniteltaessa kannattaa siis entistä enemmän ottaa huomioon suuremmat näytöt (hyvin kapea layout näyttää tällaisella näytöllä hieman tyhmältä, jos layout ei skaalaudu mitenkään).

Näyttötarkkuudet vuonna 2008

Vuoden 2008 uudistuksia

Vuonna 2008 uudistukset jäivät vähemmälle verrattuna vuoteen 2007. Alla merkittävimmät uudistukset:

Varsinaisia uusia artikkeleja ei juuri tullut (lähinnä pieniä parannuksia vanhoihin), mutta blogiin ilmestyi enemmän hieman pidempiä kirjoituksia. Alla poimittu muutama:

Saas nähdä, mitä tämä vuosi taas tuo tullessaan. Jos sinulla on joitain hyviä ideoita, laita viestiä tämän kirjoituksen kommentteihin.

Microsoft ja Wii pisteitä aina halvimmalla - hintavertailu

  • Julkaistu 1. Tammikuuta 2009
  • Kirjoittanut: Jarmo Vestola
  • 4 kommenttia

Kirjoitin vähän aika sitten, mistä saa Xbox Live peliaikaa ja Microsoft pisteitä halvimmalla. Myös Nintendon Wii-pelikonsolille on omat pisteensä, joilla voi ostaa Virtual Console -pelejä ja muuta ladattavaa sisältöä Wii Shop Channel -kanavan kautta. Wii-pisteitä, kuten muidenkin konsolien virtuaalivaluutta voi tietenkin ostaa Internetin kautta luottokortilla tai vaihtoehtoisesti kaupoista latauskortin muodossa.

Jostain syystä jokaisella konsolilla nämä verkkopalvelun ja latauslipukkeiden hinnat ovat enemmän tai vähemmän suolaiseksi hinnoiteltuja. Nykyaikana kukaan ei tietenkään osta näitä lipukkeita yms. pisteitä enää fyysisesti. Halvimmalla ja helpoimmalla pääsee, kun ostaa pisteet netin kautta, jolloin pisteisiin/Liveaikaan oikeuttava koodi toimitetaan saman tien suoraan sähköpostiin.

Jos et jaksa tai ymmärrä ottaa näistä asioista selvää, maksat enemmän. Joissakin tapauksissa ero kalliin verkkopalvelun ja halvimman vaihtoehdon välillä voi olla jopa reilut 30 %. Paljon ladattavaa sisältöä hankkivalle säästö on jo todella merkittävä. Tästä syystä ajattelinkin koostaa näistä hinnoista pienen taulukon. Myös alkuperäiset hinnat ovat nähtävissä, koska valuuttakurssien ($ ja £) muutokset ovat olleet parin kuukauden aikana merkittäviä. Päivittelen taulukkoa sen mukaan, kun hinnoissa tai ostopaikoissa tapahtuu merkittäviä muutoksia (katso aikaleima sivun alusta).

Hintavertailu taulukkomuodossa

Huom! "*"-merkillä (asteriski) tarkoitetaan 13 kk Liveaikaa. Vihreä pohjaväri tarkoittaa parasta hinta/laatu-suhdetta ja punainen huonointa.

Kauppa Xbox Live Gold 12+(1) kk MS Points 4200 MS Points 2100 Wii-2000 Points Huomioitavaa
Verkkokauppa.com 54,9€ 54,9€ 27,9€ 22,9€ Haku myymälästä tai postikulut
Konsolin oma palvelu 59,99€ 50,4€ 25,2€ 20€ Maksu luottokortilla tai Visa Electronilla (Sampo)
Huuto.net 38,5€* - - - Hinta aiemmin 34,5€
Play.com 48,99€ 46,49€ 23,99€ - Luottokortit tai Visa Electron, ilmaiset postikulut
gamepointsnow 37,24€* (35,95£) 35,16€ (33,95£) 18,59€ (17,95£) 15,48€ (14,95£) Koodi sähköpostiin, vain luottokortilla Google Checkout-palvelun kautta
CheapMicrosoftPoints - 42,28 (59,99$) 28,18 (39,99$) Koodi sähköpostiin, PayPal, pisteet usein vähissä
microsoftpointsxbox 30,74€* (42,95$) - - - Koodi sähköpostiin, PayPal ja Google Checkout, käsittelykulut 1$
game.co.uk 41,42€ (39,99£) 35,47€ (34,25£) 18,13€ (17,50£) 15,53€ (14,99£) Postikulut 3,17, Suomeen vain alle 1kg paketit
gameplay.co.uk 41,83€ 39,99£ 36,60€ 34,99£ 17,77€ (16,99£) 14,63€ (13,99£) luottokortit, electron, postikulut 2,95£
entertainment-hub.co.uk - - 16,52€ (15,79£) 14,42€ (13,79£) koodi sähköpostiin, PayPal, pisteet lopussa
codes4xbox - 42,28€ (59,99$) 21,14€ (29,99$) - Koodi sähköpostiin, PayPal
instantxbox 30,03€* (28,99£) - - - Koodi sähköpostiin, PayPal, EU ja UK hinnoissa eroa
amazon.co.uk 36,24 (34,99£) 34,17€ (32,99£) - 15,22€ (14,69£) Luottokortit, epäselvät postkulut yleensä yli 6€
ebay.co.uk 30,54€* (29,49£) 34,13€ (32,95£) 20,70€ (19,99£) 18,12€ (17,49£) Koodi sähköpostiin, tarkista myyjän tiedot ja maksutapa

Hintavertailun lopputulos

Taulukosta näkee, että tällä hetkellä halvin Xbox Live Gold 13 kk peliaika löytyy instantxbox.com:sta (30,03 euroa), josta tilaamalla myös koodi toimitetaan saman tien. EBay (varauksin) ja microsoftpointsxbox voisivat myös olla varteenotettavia vaihtoehtoja. Jostain kumman syystä EU ja UK hinnoissa on instantxbox.comissa huomattavasti eroa, vaikka kummankin Liveajan pitäisi toimia myös Suomessa. Konsolin verkkopalvelun kautta ostamista pitää ehdottomasti välttää.

Microsoft pisteitä (4200) kannattaisi mielestäni taas hankkia gamepointsnow.comista (35,16 euroa), josta koodin saa heti sähköpostiin maksun jälkeen. Gamepointsnow-sivustoa käytettäessä kannattaa lukea ohjeet kunnolla, muuten maksaminen ei onnistu. Myös Wii pisteitä kannattaa hankkia samasta paikasta. Ennen ostopäätöstä kannattaa kuitenkin tarkistaa, jos entertainment-hub:ssa olisi vihdoinkin pisteitä ostettavana.

MS ja Wii pisteitä ostettaessa eBay voisi olla myös hyvä vaihtoehto, mutta mahdollinen säästö ei ehkä maksa vaivaa ensikertalaisille. Jos on ostamassa pisteiden ohessa myös paljon uusia pelejä, niin gameplay.co.uk on tällöin erinomainen ja kiistatta jopa paras vaihtoehto.

Säästö - Mikä on sadan pisteen hinta

Nyt kun kaikki tämän blogin lukijat tietävät mistä virtuaalirahaa saa helpoiten ja halvimmalla, on aika vihdoinkin hankkia Braid (1200 MP), tuo Xbox Live Arcaden kallis helmi. Jos ostit sen verkkopalvelun ryöstöhintaan, maksoit siitä noin 14,40 euroa. Tämän hintavertailun perusteella saisit sen hintaan 10,05€. Ei enää paha hinta. 800 pisteen peli on näillä hinnoilla enää 6,7€ ja 400 pisteen peli naurettavat 3,35€. Sadan pisteen hinnaksi tulee siis alle 0,84€, kun se verkkopalvelussa olisi 1,2€.

Wiin Virtual Console-puolella hinnat ovat: NES (500 pistettä)= 3,87€, Super Nintendo pelit (800 pistettä)= 6,19€ ja N64 (1000 pistettä)= 7,74€. Halvimmillaan hinnaksi tulee siis 0,77 euroa/100 pistettä, kun se verkkopalvelun kautta ostettaessa on 1 euro. Hinta ei ainakaan tule esteeksi kerätä kaikkia hyviä pelejä. Super Mario World ja Mario 64 ovat vieläkin ehdotonta rautaa.

Ulkoasun värit ja phpBB 3

  • Julkaistu 1. Tammikuuta 2009
  • Kirjoittanut: Mikko Vestola
  • Ei kommentteja

Uudenvuoden kunniaksi MVnetin ulkoasu muuttui hieman pirteämmän väriseksi. Myös leipätekstin fonttia muutettiin hieman isommaksi, jolloin luettavuus pitäisi parantua. Vertailun vuoksi vanha ulkoasu löytyy osoitteesta: http://www.mvnet.fi/kotisivuv9/. Muutos oli siis vain kosmeettinen: muutoin sisältö ja sivuston rakenne pysyi samana. Kommentteja uudesta ulkoasusta voi halutessaan laittaa tämän kirjoituksen kommentteihin.

Visuaalisen uudistuksen lisäksi keskustelupalsta uusittiin samalla. Foorumisofta päivitettiin phpBB 2:sta uusimpaan phpBB 3:een. Foorumin käyttöliittymän ja tietoturvan lisäksi parannuksia tuli mm. koodi-tagien käyttöön. Asiasta enemmän keskustelupalstalla.

Viikonloppukevennys - hankala ja koukuttava juoksupeli

  • Julkaistu 19. Joulukuuta 2008
  • Kirjoittanut: Jarmo Vestola
  • Ei kommentteja

Joulun ja viikonlopun kunniaksi on pakko linkittää Pelaaja-lehdestä löytämäni perjantaikevennys. Kuinka onnistuukaan atleettisankarin eteenpäin juokseminen raajoja liikuttamalla hieman Elasto Mania-pelin fysiikan tapaan. Foddy.net-sivuston Athletics-peli on samaan aikaan outo, hankala ja humoristinen. Kyllä sitä aikaa saisi turhempaankin tuhlattua :)

1 3 5 ...6 ...7 8 9 10 11 12 ... 28