MVnet logo

Blogi » Halo 3 meta-games - Kampanjapisteet ja pääkallot

  • Julkaistu 30. Maaliskuuta 2008
  • Kirjoittanut: Jarmo Vestola
  • Ei kommentteja

Kaikki XBox 360-pelikonsolin omistajat ja lajityypistä vähänkin pitävät ovat varmasti jo pelanneet Halo kolmosen läpi, toiset mahdollisesti useitakin kertoja. Kaverin kanssa jaetulla ruudulla pelattaessa hupi nousee jo toiseen potenssiin. Joskus hyvänkin pelin tahkoamisesta yhä uudelleen ja uudelleen katoaa kuitenkin maku. Kun kaikki on omasta mielestä koettu niin moninpelissä kuin yksinpelissäkin, on aika laittaa peli myyntiin tai ainakin vaihtopenkille odottamaan parempia aikoja.

Halo 3 on räiskintäpelien tapauksessa kuitenkin mielenkiintoinen, sillä se tarjoaa enemmän uudelleenpeliarvoa, kuin useimmat nykyajan lajitoverit. Haastetta, kilpailuhenkeä ja uudelleenpeluuarvoa tarjotaan ns. meta-games (suomennettakoon tylsästi vaikkapa jälkipelit) muodossa kampanjapisteiden ja pelityyliä muuttavien pääkallojen avulla.

Kaiken aikansa videopelien ääressä viettäville himopelaajille tämä meta-games tila/ominaisuus on tuskin mikään yllätys. Sekavia valikkoja kahlatessa tai vain saavutuksia (achievements) silmäilemällä tämä ominaisuus ei kuitenkaan välttämättä ole kaikille casual-pelaajille tuttu saati avaudu kunnolla. Oletusarvoisesti kampanjapisteet ovat myös pois päältä, kun pelin aloittaa. Erilaisen pelityylin vuoksi on myös suositeltavaa ensin pelata kampanja läpi niin kuin se on tarkoitettukin, eli rauhallisesti ja nauttien. Peliin jo kyllästyneille tämä uusi arcade tyyppinen lähestymistapa tarjoaa kuitenkin mukavaa puuhaa.

Mitä ovat Meta-games kampanjapisteet?

Halon kampanjapisteet (eng. Campaign Scoring) ovat uusi ja kilpailullisempi tapa kokea kampanja uudestaan vaikkapa kaverin kanssa. Lyhyesti sanottuna peli pitää kirjaa siitä, kumpi kerää enemmän pisteitä tietyn tehtävän aikana. Kampanjapisteet ovat vihdoinkin se tapa jolla oikeasti todistaa, että on parempi Halon yksinpelissä kuin kerskuva kaveri.

Kampanjapisteitä voi pelata joko yksin tai jopa kolmeen kaverin kanssa. Nelinpelissä pitää kuitenkin huomioida jo pienen ruudun koko ja se, että vihollisten määrä ei kasva yksinpeliin verrattuna. Nelinpelissä jokaisen pelaajan saama pistemäärä on siis periaatteessa 1/4 yksinpeliin verrattuna. Kampanjapisteissä pitää myös oivaltaa se, että pisteitä saa vain pelaaja, jonka luoti viimeiseksi kaataa vihollisen. Helpoin tapa on siis antaa kaverin hoitaa vihollisen hiillostus ja "varastaa" pisteet antamalla viimeisen iskun.

Kampanjapisteiden loppuraportti

Kampanjapisteet ovat yhdistelmä monista eri asioista (peruspisteet, pelityyli, kertoimet vaikeudesta, kalloista ja ajasta, kuolemat jne). Jokaisesta tapetusta vihollisesta saa siis pisteitä. Mitä suurempi ja pahempi vastus, sitä enemmän pisteitä siitä yleensä heruu. Myös pelityyli, eli tapa jolla viholliset eliminoi, vaikuttaa pisteisiin. Ajoneuvolla yli ajaminen (road kill), kranaatin saaminen kiinni (Grenade Stick), needlerin käyttäminen, tarkka laukaus päähän (head shot) jne. nostavat vihollisesta saatuja pisteitä kertoimella 1.25. Vaikeustason nostaminen on kuitenkin ehkäpä helpoin tapa kasvattaa kertoimista riippuvia pisteitä.

Kampanjapisteet laitetaan päälle painamalla X-näppäintä Campain Lobby-valikossa. Avautuneelta ruudulta voi valita kolmesta eri vaihtoehdosta. "Free for all" tavassa pisteet lasketaan erikseen jokaiselle pelaajalle, kun taas "Team Scoring" tavassa pisteet vain ynnätään yhteen ilman kilpailuhenkeä. "None" tavassa kampanjapisteitä ei lasketa, mutta vaikeusastetta voidaan silti säätää aktivoimalla niin sanottuja kalloja. Huom! Jos metsästää kaverin kanssa pelkkiä Meta-game-saavutuksia yrittäen rikkoa tarvittavan pisterajan, niin kannattaa huomata, että saavutusten avautumiseen tarvitaan yksilöllinen pistesaalis. Saavutus ei siis aukea, vaikka yhteispisteet olisivatkin yli tarvittavan rajan.

Pääkalloilla vai ilman, kas siinä pulma?

Kultaiset pääkallot (eng. Gold Skulls) ovat siis pääkallon muotoisia esineitä, jotka on piilotettu ympäri yksinpelin kampanjaa. Yksi kuhunkin kenttään. Yhteensä kultaisia pääkalloja on 9, ja niiden löytäminen vaatii kaikkien paikkojen totaalista nuohoamista. Helpoiten kallot löytää netistä löytyvien ohjeiden ja videoiden avulla. Pääkallojen löytämiseksi taso pitää aloittaa alusta (ei saa siis aloittaa lähimmästä kokoontumispisteestä) ja pelata vähintään normal-vaikeusasteella. Tasoa ei ole pakko pelata läpi, vaan sen voi lopettaa (save&quit) kallon löydettyään. Riittää siis, että on poiminut kallon käteen, jolloin siitä saa suorituksen.

Pääkallot aktivoituna

Mielestäni ehkäpä hienoin asia Meta-game-ominaisuudessa on juurikin pelikokemuksen muuttaminen aktivoimalla yksinpelistä löydettyjä pääkalloja. Jokaisella kallolla on oma nimi, tietty kerroin kampanjapisteisiin ja jokin uniikki ominaisuus pelikokemukseen. Mitä suurempi kerroin kampanjapisteisiin, sitä dramaattisempi vaikutus on yleensä myös pelaamiseen. Esim. Mythic-kallo antaa pisteille kertoimen 2, jolloin kaikilla pelissä olevilla vihollisilla on kaksinkertainen energia. Tarkemmat kertoimet ja vaikutukset näkee alla olevasta taulukosta.

Kallon nimi Kerroin Lyhyt kuvaus
Iron 3x Jos kaksinpelin kaveri kuolee, aloitetaan lähimmästä checkpointista. Jos kuolee yksinpelissä, taso aloitetaan alusta.
Black Eye 1.5x Suoja latautuu vain, jos lyö vihollista.
Tough Luck 1.5x Viholliset väistävät kranaatit, yliajot ja raketit tehokkaammin.
Catch 1.5x Viholliset heittävät paljon kranaatteja ja pudottavat kuollessaan vähintään 2.
Fog 1.5x Ei liikkeentunnistusta.
Famine 2x Pudotetut aseet sisältävät vain puolet alkuperäisestä ammus/lataus-määrästään.
Thunderstorm 1.5x Kaikki viholliset ovat saaneet ylennyksen.
Tilt 2x Vihollisten kärsimän vahingon riippuvuus tuliaseesta kasvaa. Brute suoja läpäisemätön ihmisten tuliaseille.
Mythic 2x 200% energiaa kaikille vihollisille.

Pelaamaan

Kaksinpeli kampanjapisteillä

Kun kallojen löytymisen ja muiden säätöjen jälkeen aloittaa vihdoinkin Meta-gamen kampanjapisteillä, huomaa oikeassa alanurkassa pistetaulukon. Pisteet nousevat (tai kuollessa laskevat) reaaliajassa sitä mukaa, kun vihollisia tapetaan. Miten sitten saada maksimipisteet ja ansaita saavutuksia, joihin vaaditaan tietty pisterajan ylitys? Perusperiaatehan oli, että jokaisesta tapetusta vihollisesta saa tietyn määrän pisteitä. Mitä isompi/hankalampi vihollinen, sitä suurempi on karttuva pistepotti. Tärkein pisteisiin vaikuttava tekijä on kuitenkin itse kerroin. Tappotyylistä, käytetystä vaikeusasteesta ja aktivoiduista kalloista saa siis kaikista nostettua kerrointa, joka vaikuttaa lopullisiin pisteisiin. Ilmiselvää on, että mitä vaikeammalla tasolla pelataan, sitä isompi on riski kuolla/edetä hitaasti ja siksi kerroinkin on vastaavasti suurempi. Vaikeusasteesta riippuvat kertoimet ovat seuraavat:

Easy : 0.25x
Normal : 1.0x
Heroic : 2.0x
Legendary : 4.0x

Otetaan esimerkki: Normal-vaikeusasteella pelatessa Bruten taposta saa 20 pistettä. Helpoimmalla vaikeusasteella samasta taposta saisi enää 0,25 x 20 pistettä = 5 pistettä ja Legendaryllä jopa 80 pistettä. Samaa kaavaa tosin sovelletaan kuolemiseen. Legendarylla kuoleminen rokottaa pisteitä 4 kertaa enemmän kuin Normal-vaikeusasteella (Kuolemisen peruspisteet ovat -25 ja kaverin pettämisen -50 Normal-vaikeusasteella). Jos pelatessa oli aktivoinut esimerkiksi Mythic ja Catch -pääkallot, Normal-vaikeusasteella olisikin saanut Bruten tappamisesta jo (2+1,5)x20 = 50 pistettä ja Legendaryllä jo 200 pistettä. Äsken luetellut kertoimet (vaikeusaste, kallot, tyyli) vaikuttavat siis saman tien ja lisätään heti pelin aikana kertyviin pisteisiin.

Viimeinen merkittävä seikka pistemäärän kertymiseen on aika, jolla taso saadaan suoritettua. Pelin alussa ruudun oikeassa reunassa pistetaulukon yläpuolella juoksee aikalaskuri, joka näyttää siihen mennessä käytetyn ajan ja tulevan kertoimen, jos sillä sekunnilla pääsisi tason läpi. Aluksi aika on tietenkin nolla ja kerroin 3x, kun aikaa kuluu, kerroin pienenee -> 2,5x -> 2x -> 1,5x ja lopulta 1x, jolloin aikabonusta ei tietenkään enää tule. Toisin kuin muut kertoimet, aikakerroin lisätään vasta pelin lopussa koko pistepottiin. Nopea pelaaja voi siis helposti kolminkertaistaa saaamansa pistepotin. Aikakerrointa voikin siis pitää erittäin ratkaisevana suurta pistepottia metsästäessä.

Itse tykkään pelata peliä läpi kaksinpelinä Heroic-vaikeusasteella, päällä kaikki muut kallot paitsi Iron, Black Eye ja Tilt. Näillä saa vaikeusasteen mielestäni juuri sopivan haastavalle tasolle. Panosten loppumisesta on harvoin vaivaa ja vihollisten energia on vihdoinkin oikealla tasolla. Kranaatit ovat vieläkin tehokkaita, jos osaa heittää niitä oikein. Ainut mikä välillä häiritsee kapeissa kohdissa on se, että viholliset heittävät kranaatteja välillä jo naurettavaa tahtia. Yritä siinä sitten väistellä kun ilmassa on enemmän kranaatteja kuin hyttysiä kesäyössä. Harmi, että Halon kampanjapisteetkin on nopeasti läpi tahkottu. Olisin mielelläni nähnyt paljon haastavammatkin pisterajat.

Katso myös