MVnet logo

Blogi » Kannettavan huolto InfoCarella - Hius näytön sisällä

  • Julkaistu 24. Tammikuuta 2009
  • Kirjoittanut: Mikko Vestola
  • 3 kommenttia

Hius näytön sisällä

Useimmiten netistä ei löydä kovin positiivisia kokemuksia eri laitteiden huolloista. Joskus laitetta ei ole huollettu laisinkaan tai takuuhuoltojen kanssa on saanut todella tapella. Niinpä itsekin varauduin jo pahimpaan, kun minun täytyi viedä kaksi vuotta vanha kannettavani huoltoon. Tämä oli samainen LG:n kannettava, josta kirjoitin parisen vuotta sitten. Viime vuoden lopussa kannattavaan oli ilmestynyt vika, johon ei usein törmää: näytön sisään oli mennyt hius ja vähän muutakin likaa (ks. lähikuva hiuksesta oikealla ja kuva näytöstä, jossa lika ympyröity punaisella). Hius ja lika olivat siis todella näytön sisällä, keskellä näyttöä ja eivät liikkuneet juuri mihinkään. Kaiken lisäksi koneen takuuaika oli juuri umpeutumassa.

Ilmoitin viasta LG:n tuelle sähköpostitse päivää ennen, kun takuuaika meni umpeen. Heillä oltiin myös hyvin ihmeissään viasta, mutta oltiin ymmärtäväisiä ja neuvottiin näyttämään konetta InfoCarella, joka hoitaa LG:n kannettavien huollot. Vaikka LG:llä sanottiinkin, että heidän puolestaan vika menee takuuajan piiriin, InfoCare kuulemma tekee aina lopullisen päätöksen, meneekö huolto takuuseen (valmistajalta saamiensa ohjeistuksien perusteella). En tosin saanut muiden ihmisten kokemusten perusteella InfoCaresta kovinkaan positiivista kuvaa (esim. DVD Plaza Forums > Infocare ja luokaton huolto). Kun tiedustelin InfoCarelta sähköpostitse, meneekö vika takuuseen, sain sieltä sen suuntaisia vastauksia, että vika ei välttämättä menisi takuuseen. He tosin mainitsivat, että lopullinen päätös tehtäisiin vasta, kun he näkevät koneen fyysisesti.

Noh, vuoden alussa kiikutin sitten koneen näytille InfoCaren asiakaspalvelupisteeseen Vantaalle. Onneksi matkaa oli sen verran vähän, että se taittui vielä pyörällä (20 km suuntaansa), joten ei tarvinnut sählätä postin kanssa. Paikan päälle saapuessani olin jo varautunut pahimpaan. Ajattelin, että tässä saisi nyt taas tapella takuuhuollon kanssa ja varmaan soittaa kuluttaja-asiamiehelle, että vian saisi takuuseen. Mutta kas kummaa, asiakaspalvelija oli todella ystävällinen ja huoltopäällikön kanssa he tulivat lopputulokseen, että totta kai tämä menee takuuseen. Yllätyin erittäin positiivisesti!

Sain tosin muutaman päivän päästä perään soiton InfoCaren huollosta, että koneen takuuaika oli mennyt umpeen. Totta oli, että takuuaika oli mennyt umpeen, kun toin koneen huoltoon, mutta ilmoitin viasta LG:lle ennen takuuajan umpeuduttua. Ilmeisesti huollossa oli tapahtunut jokin informaatiokatkos, joka annettakoon anteeksi. Huollon tilaa pystyi itse seuraamaan InfoCaren seurantasivulla koneen sarjanumeron perusteella (ihmettelen tosin, että tätä seurantapalvelua ei missään sen enemmin mainosteta). Kone oli huollossa tasan kaksi viikkoa ja se tuotiin huollettuna suoraan kotiovelleni. Kokonaisuudessaan hyvin ripeää ja ystävällistä toimintaa niin LG:ltä kuin InfoCarelta. En voi muuta kuin kiitellä. Näin se huolto pitääkin pelata.

Mitä tästä opimme? Ei siis kannata aina luoda mielipidettään netissä muiden kokemusten pohjalta. Toki on hyvä etsiä muiden kokemuksia, mutta on myös hyvä pitää mielessä, että usein ihmiset eivät kirjoita niin paljon positiivisista kokemuksistaan, mutta negatiivisia kokemuksia jaetaan sitäkin enemmän. Siksipä itse jaan tämän positiivisen kokemuksen.