MVnet logo

Blogi » MVnetin palveluntarjoaja vaihtuu - Hyvästi Futuron

  • Julkaistu 19. Lokakuuta 2006
  • Kirjoittanut: Mikko Vestola
  • 1 kommentti

Sivua ei löydy

Jos olet vieraillut viime aikoina MVnetissä, olet varmasti huomannut, että aika ajoin sivujen lataaminen tuntuu takkuavan tai yhteyttä palvelimeen ei saa ollenkaan. Nämä valitettavat tahmailut johtuvat nykyisen palveluntarjoajan ongelmista. MVnethän siirtyi MikroBitin palvelimilta Futuronin palvelimille heinäkuun alussa vuonna 2006.

Nyt Futuron on toiminut MVnetin palveluntarjoajana noin 3,5 kuukautta ja palvelu ei ole ollut sitä, mitä odotimme. Katkoksia palvelussa on ollut enemmän kuin liikaa ja erinäisten tahmailujen esiintyminen sivujen latauksessa on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Tällä viikolla esimerkiksi esiintyi ainakin 2 katkosta, joista toinen oli 2,5 tuntia ja toinen jopa 10 tuntia. Näistä yksittäisistä katkoksista ei edes vaivauduttu tiedottamaan Futuronin sivuilla.

Erinäisiä lupauksia palvelun luotettavuuden parantamisesta annettiin Futuronilta jo viime kuussa, mutta luotettavuus ei vain ole parantunut. Itse en suosittelisi Futuronia web-hotelliksi, jos sivustolla käy hiemankin enemmän kävijöitä tai kyseessä on yrityksen nettisivut. Ei Futuron tosin aivan huonokaan ole - en vain rankkaisi sitä sen korkeammalle kuin muitakaan suomalaisia halpis-web-hotelleja.

Sigmatic logo

Koska luottamukseni Futuronin palveluihin on hiipunut ja käyttökatkosten määrä MVnetissä on ollut jo ajoittain häiritsevä, päädyin tilaamaan luotettavamman web-hotellipaketin Sigmatic Oy:ltä. Näillä näkymin siis yhteydet MVnettiin pitäisivät toimia tulevaisuudessa huomattavasti luotettavammin ja nopeammin. Sigmaticin palvelimet kun sijaitseva Suomessa ja Futuronilla palvelimet ovat Keski-Euroopassa. Luotettavamman web-hotellin tilaamisen MVnetille ovat mahdollistaneet MVnetin kävijät itse, jotka ovat Google-mainoksia klikkailemalla tuottaneet tuloja sen verran, että ne kattavat hyvin uuden web-hotellin maksut. Kiitokset kuuluvat siis tästä kävijöille itselleen.

MVnet siirtyy Sigmaticin palvelimille näillä näkymin ensi viikon aikana. Siirrosta saattaa aiheutua pienehkö katkos, jolloin kaikki MVnetin sivut eivät ole luettavissa. Asiasta tiedotetaan myöhemmin lisää, kunhan siirron ajankohta on paremmin selvillä. Kokemuksia Sigmaticin palveluiden laadusta tullaan myös kertomaan täällä blogissa enemmän, kunhan sivujen siirto saadaan ensin hoidettua.