MVnet logo

Blogi » On se jännä juttu - animoitu piirrossarja Pasila

  • Julkaistu 19. Tammikuuta 2009
  • Kirjoittanut: Jarmo Vestola
  • 3 kommenttia

Itsevaltiaista tutun Filmiteollisuuden tuotantoa oleva Pasila aloittaa vihdoinkin toisen tuotantokautensa TV 2:lla maanantaina 19. tammikuuta 2009 kello 21:20. Kevään mittaan nähdään 12 uutta jaksoa. Pasila on tietokoneella animoitu ja aikuisille suunnattu satiirinen piirrossarja poliisityöstä. Televisiosarja kuuluu ehdottomasti kotimaisten sarjojen parhaimmistoon ja vetää vertoja jopa Simpsoneille, Futuramalle tai vaikkapa South Parkille.

Animaatiosarja Pasilan 1. tuotantokauden jakso, kuva Wikipediasta

Sarjasta tietämättömille kerrottakoon, että Pasila kertoo tuttia imeskelevästä, 30-vuotiaasta uuden polven poliisista (maanis-depressiivinen, laiska ja epätasapainoinen) Kyösti Pöystistä, joka taistelee kotimaista rikollisuutta vastaan omintakeiseen tyyliinsä (psykologiset metodit) vielä absurdimpien virkaveljiensä kanssa. Henkilögalleria on erittäin monipuolinen ja käsiteltävät asiat ovat hauskoja ja viihdyttäviä. Koko sarja on täynnä verbaalista lahjakkuutta ja piirrosjälki on vakuuttavaa.

Alun perin sarja oli suunniteltu vain yhden tuotantokauden mittaiseksi, käsittäen vain 12 jaksoa. Suuren suosion takia sarjaa päätettiin onneksi jatkaa toisen tuotantokauden verran. Sarjan uudet jaksot ovat nähtävissä Pasilan nettisivuilta luultavasti heti TV-esityksen jälkeen. Jostain syystä 1. tuotantokauden jaksot on poistettu sivuilta, mutta ne voi onneksi katsoa myös selaimella netistä tämän linkin takaa.

Pasila dvd

Animoitu TV-sarja Pasila on saanut ennätyspaljon positiivista palautetta ja useista päähenkilö Kyösti Pöystin repliikeistä on syntynyt jo legendaarisia sanontoja. Jos et ole tähän sarjaan vielä törmännyt, niin nyt on viimeistään aika katsoa. Vihdoinkin laatuviihdettä television parhaaseen katseluaikaan. Pasila näyttää, mitä suomalainen kunnon komedia oikeastaan onkaan ja miten sitä pitäisi tehdä.

Ensimmäinen tuotantokausi löytyy myös DVD:nä esimerkiksi NetAnttilasta hintaan 12,9€ (sisältää postikulut 2,95 euroa). Ei mikään paha hinta. Toivottavasti saisimme nauttia tulevaisuudessa myös sarjan kolmannestakin tuotantokaudesta. Nyt kaikki kipin kapin katsomaan :)