MVnet logo

Blogi » Uudet 3D-elokuvat saapuvat

  • Julkaistu 22. Helmikuuta 2009
  • Kirjoittanut: Jarmo Vestola
  • 4 kommenttia

Usko kolmiulotteiseen vallankumoukseen ja sen läpimurtoon vuonna 2009 on kova ja tästä kertoo jotain teattereiden ja ensi-iltojen nopea levinneisyys. Vuonna 2009 uusia 3D-ensi-iltoja tulee Suomeen noin kymmenkunta ja seuraavana vuonna 3D-elokuvia ilmestyy jo sitä tahtia, että uuden elokuvan voi katsoa joka ikinen viikko. 3D-kauden suosion ymmärtää, kun muistaa, että näytökset tuovat enemmän rahaa kassaan kuin perinteiset elokuvat. 3D-elokuvia ei voi myöskään ladata laittomasti netistä ja katsoa kotisohvalta käsin.

Tekniikka

Kolmiulotteisuudesta puhuminen on sikäli harhaa, koska kyseessä on stereokuva. Kummallekin silmälle näytetään hivenen erilaista kuvaa, joka aivoissa tulkitaan kolmiulotteiseksi. Syvyysvaikutelma syntyy siis vain huijaamalla ihmisen luontaista tapaa nähdä maailma kolmiulotteisena. Itse 3D-elokuvat kuvataan kahdella rinnakkaisella kameralla, joiden tuottamasta kuvasta luodaan stereokuva. Ohjaajan päätettäväksi jää, millainen syvyysvaikutelma luodaan ja mihin kohtaan yleisön katse halutaan ohjata. Syvyysvaikutelmaan vaikuttaa paljolti leikkaus ja toiminnan määrä. Mitä lyhyempiä leikkauksia ja nopeampaa toimintaa elokuvassa esiintyy, sitä huonompi on syvyysvaikutelma.

Vaikka kaikki 3D-elokuvat kuvataan melkein samalla tavalla, voidaan ne esittää usealla eri menetelmällä. Käytössä on kolme eri menetelmää, joissa stereonäkö toteutetaan hieman eri tavalla. Näitä ovat Dolby 3D Cinema, XpanD ja RealD, joista vain kaksi ensimmäistä on käytössä suomalaisissa teattereissa. Kaikille yhteistä on kuitenkin se, että elokuvia katsellaan lasit päässä. Käytössä on 2K-tarkkuus, eli 2048 x 1080 pikseliä, jokainen ruutu näytetään kolmesti, jonka lisäksi kummallekin silmälle on oma kuvansa, siis 24 x 3 x 2 = 144 kuvaa sekunnissa.

XpanD-lasit

Dolby 3D Cinemassa kuvaerottelu perustuu väripolarisaatioon. Katsojan käyttämät passiivilasit estävät siis silmän näkemästä väärää kuvaa käyttäen väriaaltosuodatusta. Tekniikan varjopuoli on se, että kuva menettää osan valovoimastaan ja on siten hivenen tumma. XpanD-järjestelmän lasit perustuvat infrapunasignaalin avulla ohjattaviin lcd-sulkijoihin. Laseihin suunnataan siis infrapunavalo, joka avaa ja sulkee linssejä tietyssä tahdissa (kehyksissä patteri). Lopputulos on sama kuin Dolbylla, eli toinen silmä ei näe samaa kuvaa kuin toinen, mutta valovoimaa on elokuvissa enemmän. RealD perustuu myös väripolarisaatioon, mutta käytössä olevan hopeanvärisen kankaan takia se on ainut tekniikka, joka estää perinteisten elokuvien katselun. Lasit ovat RealD-menetelmää käytettäessä usein kertakäyttöisiä ja halpoja. Toistaiseksi Suomessa ei ole RealD-teattereita ainuttakaan.

Teatterista riippuen parhaat paikat ovat hyvin lähellä eturiviä, jolloin kuva peittää hyvin näkökentän ja kolmiulotteisuus on tällöin vaikuttavin. Meille suomalaisille ongelmia voi aiheuttaa tekstitys, johon ei juurikaan ole kiinnitetty huomiota, koska sitä muualla käytetään niin vähän. Kuten kaikilla kuvan elementeillä, myös tekstitykselle on määriteltävä syvyys ja toistaiseksi se on ikään kuin valkokankaan ja katsojan välissä. Käytön jälkeen lasit palautetaan ja viedään pestäväksi seuraavaa näytöskertaa varten.

Ensimmäinen 3D-elokuvani - Bolt 3D

Nyt olen sitten nähnyt myös itse elämäni ensimmäisen 3d-elokuvan. Elokuva oli Disneyn koko perheen tietokoneanimaatio Bolt 3D. Nimi tuskin sanoo kenellekään mitään, joten kerrottakoon lyhyesti, että se on K7-elokuva koirasta, joka oppii reissullaan halki Amerikan, mikä ero on oikealla maailmalla ja elokuvilla. Tällä hetkellä (21.2.2009) Bolt 3D on BioRexin top5-listan ykkösenä. Elokuvasta on tavallinen 2D versio ja kolmiulotteinen versio, josta löytyy sekä suomeksi dubattu tai alkuperäisillä äänillä varustettu kopio (ilman tekstitystä). Itse valitsin jälkimmäisen, tällöin Boltin äänenä kuullaan John Travoltaa. Lipun hinta oli viikonloppuna 13 euroa, arkisin näytöksiin pääsee halvemmalla.

Joku on joskus sanonut, että kolmiulotteisuus muuttaa elokuvan katsomiskokemusta enemmän kuin äänen ja värin tulo aikanaan ja aloittaa kokonaan uuden aikakauden. Täytyy heti todeta, että on lauseessa hivenen perää, mutta enimmäkseen se on markkinamiesten puhetta, jotka yrittävät saada ihmiset kiinnostumaan asiasta. Vaikka elokuva olikin lapsille tarkoitettu, upposi se hyvin myös yli kaksikymppisellekin. Elämyksenä se oli ainakin erilainen. 3D ei paranna tarinaa, vitsejä eikä varsinkaan näyttelijäsuorituksia, mutta kyllä se tällaisen kertakäyttöisen elokuvan viihdearvoa nostaa. Itse elokuva oli ihan hyvä, sivuhahmona mukana kulkeva hamsteri jopa mainio, mutta kyllä se huomio kiinnittyi silti itse uuteen tekniikkaan.

Bolt 3D perustuu siis XpanD-järjestelmään, joten lasien reunoista löytyy pienet infrapunavastaanottimet, joilla lcd-sulkijat synkataan. Finnkinon 3D-lasit ovat ns. "yksi malli sopii kaikille" -tyyppisiä ja ne toimivat myös silmälasien kanssa. Lasit ovat kuitenkin isot, joten ne eivät istuneet päähäni kovin hyvin (nenäni olisi pitänyt olla pidempi). Tunnin katsomisen jälkeen oikeanpuoleinen sanka alkoi painamaan pahasti korvaa. Lasien sivuista oli myös mahdollista nähdä takana olevien ihmisten heijastuksia. Silmät eivät kuitenkaan väsyneet, pääkipua ei tullut eikä leffa ylipäätänsäkään aiheuttanut minkäänlaista pahoinvointia.

Kaiken kaikkiaan kolmiulotteisuus toimi paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Mitä kauemmin elokuvaa katsoi, sitä paremmin syvyysvaikutelma tuli esille. Välillä jäin jopa ihailemaan ruohonkorsien, raajojen yms. objektien toteutusta ja sijaintia muun elokuvan vilistäessä taustalla. Välillä yllätyin, miten lähelle katsojaa jokin esine onkaan saatu. Näin yhden katsomiskerran perusteella on kuitenkin mahdoton kuvailla, miltä kolmiulotteinen kuva tuntuu, tai mitä lisäarvoa se antaa. Se pitää itse kokea. Kokeilepa katsoa yhdellä silmällä lähellä olevan koristekasvin lehtiä ja niiden suhdetta toisiinsa. Avaa sitten toinenkin silmä ja yritä kuvitella, että se oli siirtymä kaksiulotteisesta elokuvasta kolmiulotteiseen. Mikä ja kuinka suuri oli saavutettu lisäarvo? Harmi, että toistaiseksi suurin osa 3D elokuvista on animaatioita.

Odotan mielenkiinnolla sitä, kun ensimmäiset kunnon 3D-videopelit/konsolit saapuvat markkinoille. Paskoisiko sitä jo oikeasti housuihinsa, kun pelaisi uutta Dead Spacea kolmiulotteisena. En malta odottaa.

lähteet:
MikroBitti 10/2008 - 3D-elokuvat saapuvat teattereihin
http://plaza.fi/kaista/elokuvat/haastattelut/kolmiulotteinen-elokuva-saapui-suomeen