MVnet logo

Blogi » Vuosi 2006 MVnetissä

  • Julkaistu 7. Maaliskuuta 2007
  • Kirjoittanut: Mikko Vestola
  • 1 kommentti

Vuosi on jo aikaa sitten vaihtunut, joten on korkea aika silmäillä vähän MVnetin viime vuoden tilastoja ja tapahtumia. MVnetissä käytetään siis oman kävijälaskurin lisäksi mainiota Google Analytics -tilastointiohjelmaa. Myös Google AdSense, Google Sitemaps sekä Sigmaticin webhotellin AWStats -palvelut tuottavat mielenkiintoisia tilastoja. Alla siis joitain tilastoja MVnetistä vuodelta 2006. Kaaviot ovat Google Analyticsin tuottamia ajalta 5.4.2006 - 31.12.2006 (aivan koko vuodelta Analyticsin tilastoja ei ole).

MVnetin oman kävijälaskurijärjestelmän mukaan viime vuonna kävijöitä oli yhteensä 325 968. Kävijöitä oli keskimäärin n. 900 per päivä. Päivämäärä 23.02.2006 pitää hallussaan MVnetin päivittäisen kävijämäärän ennätystä, joka on 7153 kävijää yhdessä päivässä. Kuvaajia kävijämääristä löytyy MVnetin kävijämäärät -sivulta.

AWStats-tilastointiohjelman mukaan viime vuonna MVnetissä kaistaa käytettiin noin 4-8 Gt per kuukausi. Kaistaa kului keskimäärin n. 200-300 Mt/päivä ja 250 kt/kävijä. Määrät vaihtelevat paljon riippuen ajankohdasta. Esim. kesällä on yleensä kaikista hiljaisinta aikaa.

AdSense-ohjelman kautta ansaittuja mainostuloja kertyi ajalta 11.4.2006 - 31.12.2006 noin 1150 $, joka tekee noin 880 euroa (aikaisempia tilastoja ei ole). Keskimäärin päivässä MVnetissä näytettävillä mainoksilla tienasi 3,32 euroa. MVnetin käyttämä Sigmaticin web-hotelli maksaa 100 e / vuosi ja domain 48 e / 3 vuotta. Eli hieman jäi käteen ylimääräistä. Näistä osa tullaan käyttämään mm. erilaisiin arvontoihin.

Google Sitemaps -palvelun mukaan MVnetin sivustolla korkein PageRank oli (ja on yhä) sivulla Pelit ja konsolit. Kuitenkin selvästi suosituin sivu oli Langaton kotiverkko -sivu, joka nappasi 10,6 % MVnetin kävijämäärästä. Kävijät viihtyivät kyseisellä sivulla keskimäärin noin 11 minuuttia. Seuraavaksi suosituin oli MVnetin etusivu 3,2 % osuudella, sitten Vitsit-sivu 3,1 % osuudella ja seuraavana Parhaat nettilinkit-sivu 2,9 % osuudella. 78 prosenttia MVnetin kävijöistä on uusia kävijöitä ja jäljelle jäävät 22 prosenttia palaavat vielä uudelleenkin.

Google Analytics uudet kävijät

Selvästi suurin osa (97%) MVnetin kävijöistä tulee luonnollisesti eri puolelta Suomesta. Noin 73 % tulee sivuille Googlen hakukoneen kautta ja 12 % tulee sivustolle suoraan esim. oman kirjanmerkin kautta. Suurin osa kävijöistä viihtyy sivustolla alle 10 sekuntia, mutta melko moni jää myös pidemmäksi aikaa, tavallisesti 1-10 minuutiksi. En tiedä, miten Analytics nämä kestot laskee ja voiko niihin täysin luottaa.

Google Analytics referrers

Google Analytics käynnin pituus

Windows hallitsee kävijöiden käyttöjärjestelmää 97 % osuudella. Selaimista taas käydään kovaa kamppailua Internet Explorerin ja Firefoxin välillä. IE johtaa 51,7 %:lla ja Firefox kirii 39,8 % osuudella. Opera sinnittelee 6,65 %:lla.

Google Analytics selaimet

Hyvin harva käyttää enää nettiyhteytenä modeemia. Noin 80%:lla kävijöistä on laajakaista. Modeemia käyttää noin 4 %. Tosin noin 15 % yhteydestä Google Analyticsillä ei ole mitään hajua. Noin 50 % kävijöistä käyttää näyttöä, jossa on melko pieni resoluutio (1024 x 768). Isommat resoluutiot ovat kuitenkin yleistymässä kuten kaaviosta näkee.

Google Analytics yhteysnopeudet

Google Analytics resoluutiot

Paljon kerkesi myös tapahtua MVnetissä vuonna 2006. Alla oleellisimmat uudistukset:

  • 08.06.2006: MVnetin koko ulkoasu ja rakenne uudistettiin.
  • 03.07.2006: MVnet siirtyi oman domainin alle osoitteeseen mvnet.fi.
  • 03.07.2006: Keskustelupalstan softa vaihdettiin PBLangista phpBB:ksi.
  • 25.07.2006: MVnetin blogi avattiin.
  • 08.09.2006: Kotisivuohjeet kokivat täydellisen uudistuksen.
  • 24.10.2006: MVnetin palveluntarjoaja vaihtui Futuronista Sigmaticiin.

Näiden lisäksi ilmestyi paljon uusia artikkeleita ja paranneltiin vanhoja sivuja, esimerkiksi: Huutokauppaa netissä, Verkkokaupat vertailussa, Kannettavan tietokoneen ostaminen, uusia tutkielmia, Pelit ja Konsolit-osioon päivityksiä.

Saas nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Jos sinulla on joitain hyviä ideoita, laita viestiä tämän kirjoituksen kommentteihin.