MVnet logo

Blogi » Xboxin modaus

  • Julkaistu 30. Maaliskuuta 2007
  • Kirjoittanut: Mikko Vestola
  • 1 kommentti

Xbox pelikonsoli

Tulipa taas pitkästä aikaa modattua Xbox. Edellisen kerran modasin Xboxin joku parisen vuotta sitten ja mod-piiriksi valitsin silloisen parhaan juotoksettoman piirin X-B.I.T:in. Nyt piti kuitenkin modata toinenkin Xbox. Mod-piirit olivat vuosien aikana kehittyneet jo melkoisesti. Tilasinkin yhden hinta-laatu-suhteeltaan parhaista juotoksettomista mod-piireistä: SmartXX LT OPX V2 (juotoksettomalla Spider-sovittimella). Piirin ostin Modpiiri.comista. Hintaa kertyi vajaa 40 euroa. Myös Cheapestmods myy kyseistä piiriä. Toimitus oli Modpiiri.comilta ripeää (muutama päivä, kun maksoin tilisiirrolla).

Juotoksettoman version valitsin, koska itselläni ei ole kunnon kolvia, jolla voisi elektroniikka-juotoksia tehdä. Ensin ajattelin jo, että voisi sitä kolvaustakin kokeilla, mutta tulin toisiin aatoksiin, kun avasin Xboxini tarkistaakseni, mitä versiota se on (kaikki mod-piirit kun eivät sovi kaikkiin Xboxin versioihin, versioksi paljastui lopulta v1.6). Oli kyllä emolevyn komponentit ja reiät niin mikroskooppisen pieniä, ettei itseltäni olisi juotosten teko niihin onnistunut. Juotokseton mod-piiri onkin hyvä valinta sellaisille, joilla ei kunnon kolvia ole tai taitoa kolvaukseen (Bilteman suuritehoiset halpakolvit kannattaa unohtaa jo alkuunsa).

SmartXX LT OPX V2 mod-piiri

Itse piirin asennus oli melko helppoa, kun olin jo aikaisemmin X-B.I.T:in asentanut. Mukana tulleen pika-asennusohjeen ja netistä löytyvien ohjeiden avulla homma hoitui vajaassa tunnissa. Ainut mikä asennuksessa häiritsi oli se, että juotoksettoman sovittimen mukana tullut asennusruuvi oli mielestäni liian pitkä. Itse sain piirin paljon paremmin kiinnitettyä emolevyyn käyttämällä emolevystä irrotettua torx-ruuvia, joka on paljon lyhempi. Piirin mukana tullutta ruuvia sai vääntää niin kovasti eikä se tuntunut menevän ollenkaan tiukalle. Jos olisin loppuun asti vääntänyt, olisin saanut käyttää voimaa niin, että olisi voinut ruuvimeisseli livetä ja aiheuttaa pahaa jälkeä. Kyseisen piirin ostajille siis vinkiksi, että sitä mukana tulevaa ruuvia ei välttämättä kannata käyttää. Ja ainakin omassa Xboxissani DVD-aseman virtapiuha, joka pitää vaihtaa mukana tulleeseen keltaiseen kaapeliin, oli ruskea eikä keltainen kuten asennusohjeissa neuvottiin.

Nyt saan Xboxin käynnistettyä modatulta biosilta (Xecuter2 5035) käynnistämällä sen painamalla eject-nappulaa (ns. quick eject) ja alkuperäiseltä biosilta painamalla power-nappulaa (ns. quick power). Piirin asetuksia taas pääsee säätämään painamalla power + eject (kun eject-valo välähtää punaisena). Paljon yksinkertaisempaa kuin X-B.I.T:issä, jossa piiri täytyi laittaa pois päältä pienen pienistä kytkimistä.

FTP-yhteyden saaminen Xboxiin olikin sitten jo toinen juttu, johon tuhrautui tunti jos toinenkin. Suosittelen polttamaan CD-levylle esim. UnleashX dashboardin. Itse yritin käyttää jotain vanhaa EvolutionX dashboardia eikä sen FTP-yhteys jostain syystä toiminut ollenkaan.

Nyt voisikin tästä verestää pelimuistoja pelaamalla vanhoja SNES-pelejä Xboxin mainioilla emulaattoreilla tai katsella DivX-leffoja Xbox Media Centerillä. Eipä taida kaupoista löytyä edelleenkään yhtä halvalla yhtä hyvää kodin viihdekeskusta kuin modattu Xbox ;)

Alla vielä linkit ohjeisiin, joita itse käytin asennuksen aikana:

Paljon muita hyviä kotimaisia ohjeita Xboxin ja muidenkin konsolien modaamiseen löytyy Tec Dubelin Xbox-sivulta sekä Xhackerboxista.