Pelit ja konsolit » Aikuispelaaminen
Millaista on 2020-luvun aikuispelaaminen online maailmassa
Aikuisten vapaa-aika on muuttunut melkoisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Vielä jokin aika sitten ei ollut soveliasta, että aikuiset työssäkäyvät ihmiset viettäisivät arki-iltoja tehden jotain kivaa – heidän olisi pitänyt olla kotona lataamassa energia-akkujaan tulevan päivän töitä varten. Näistä ajoista ollaan kuitenkin tultu valtavat askeleet eteenpäin sekä yhteiskunnan että tekniikan osalta- jos 90-luvulla aikuiset harrastivat vielä paljon kavereiden luo menoa ja korttipeli-iltoja, on tänä päivänä online casino se nopein ja helpoin tie harrastaa pelaamista – eikä enää tarvitse edes lähteä minnekään. Mutta katsotaan tarkemmin, millaista se aikuisten pelaaminen siellä online maailmoissa näin 2020-luvulla etenee, ja mitä kaikkea pelattavaa on tarjolla.
Internetin tuleminen mullisti kaiken
Netti eli internet tuli koteihin 90-luvulla. Silloin ei vielä välttämättä ymmärretty, mikä oli alkanut, mutta digitalisaatio näytti mahdollisuutensa nopeasti ja kaikenlaiset työhön ja arkeen liittyvät asiat alkoivat siirtyä tavalla tai toisella ensin nettiin – ja sitten yleensäkin digitaalisille alustoille. Netin ohessa myös silloiset matkapuhelimet kokivat kovia kehitysaskeleita, ja niistä tuli puhelinten sijasta nykyaikaisia monilaitteita, jotka ovat itseasiassa meidän arkemme hallitsijoita, peliohjaimia, matkatelevisioita, pankkineuvojia yms – arkemme pyörii nykyisen älypuhelinten kautta.
Siinä missä puhelimen merkitys ja käyttö on muuttunut, on myös aikuisten pelaaminen kokenut todella suuria muutoksia. Muutoksien taustalla on syynä sekä kehittynyt tekniikka, mikä nykyään mahdollistaa pelaamisen entistä helpommin, nopeammin ja paikkariippumattomasti myös online casino pelien suhteen, mutta myös muutenkin. Teknisen kehityksen vierellä on kuitenkin kehittynyt ja muuttunut toinenkin isoa asia, eli yhteiskunta – netin tullessa elimme vielä yhteiskunnassa, missä tärkein ajatus oli yhdessä tekeminen ja yhteiskunnan kehittäminen ja ylläpitäminen yhdessä kohti tulevaisuuden haasteita. Näiden viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana yhteiskunta on kuitenkin luonut pohjan, joka mahdollistaa aikuisille entistä enemmän ja helpommin oman itsensä ykköseksi laittamisen, joka on johtanut aivan uuteen ajattelumalliin, joka on syrjäyttänyt vanhan yhdessä tekemisen mallin. Nyt 2020-luvulla tehdään sitä, mitä itse halutaan – myös pelaamisen parissa. Aikuisista suomalaisista noin joka toinen pelaa nykyään aktiivisesti jotain digitaalista peliä. Pelaaminen on myös levinnyt kaikkiin ikäluokkiin ja sukupuoliin, ja siitä on tullut yhteiskunnallisesti hyväksytty ajanviete – kukaan ei enää ihmettele aikuista ihmistä, joka räplää älypuhelintaan junassa, linja-autossa, kahvitauolla, kotisohvallaan. Se, mitä aikuinen sillä älypuhelimellaan tekee, on hänen oma asiansa, ja siksi hän voi yhtä hyvin pelata kasinopelejä, kuin lukea sähköpostejaan tai katsella nettiruudun arvosteluista uutta katseltavaa itselleen. Näiden vuosien aikana myös muu pelaaminen kuten pelikonsolit ja tietokoneet ovat kehittyneet ja markkinoille on tullut aikuisille tarkoitettuja pelejä – ja koska niitä ei tarvitse enää ostaa liikkeestä vaan ne saa suoraan pilvestä, voi niitä pelata aivan yhtä hyvin kodin pelikoneella, kuin omalla älypuhelimella mobiilisti – sille puhelimelle on nimittäin saatavilla erilaisia peliohjaimia ja pelikuulokkeita mobiilipelaamisen viihteen parantamiseksi.
Aikuispelaamien muutokset
Se, että pelaaminen on tullut entistä hyväksytymmäksi aikuisten ajanvietteeksi, näkyy myös eurooppalaisten nettikasinoiden määrässä, ja siinä että niin kasinopelaaminen kuin kaikenlainen muukin digitaalinen pelaaminen on kasvussa koko Euroopassa. Pohjoismaat ja Englanti ovat Euroopassa suunnannäyttäjiä tässä suhteessa ja monet Keski-Euroopan pelaajat ovat vasta alkamassa huomata sitä kaikkea pelaamisen mahdollista maailmaa, mitä digitaalisuus on heille suonut. Tämä näkyy jo uusimmissa tiloissa, mutta Pohjoismaita vanhemmat keski-eurooppalaiset perinteet ovat hitaampia muuttumaan – ainoastaan yhdessä asiassa Pohjoismaiden mustalammas eli Suomi on hitaampi ja erilainen kuin kaikki muut EU-jäsenvaltiot – nimittäin Suomessa ei ole samanlaista lisenssimallia, kuin mikä on käytössä kaikilla muilla jäsenvaltioilla liittyen rahapelaamiseen.
Rahapelaamisen ohella aikuisten pelaamisen mahdollisuudet ovat suorastaan sanoen räjähtäneet käsiin. Ei riitä, että meillä on netissä tarjolla tuhansia kolikkopelejä ja kymmeniä kasinoiden livepelipöytiä, meillä on saatavilla myös ajanvietepelejä, seikkailupelejä, urheilupelejä, taistelupelejä, taktiikkaa ja strategiaa aivan niin monen pelin voimin kuin vain haluamme käydä läpi- lisäksi vielä varsinkin mobiilipelaamisen maailmassa itse pelit eivät maksa mitään, ja vasta kun haluat hankkia pelin sisällä omalle hahmollesi jotain erikoisempaa tai haluat päästä jostain pelin osiosta nopeammin ja helpommin läpi, suoritat pelin sisäisen mikromaksun – ja voila, olet jatkossa. Pelaaminen on muuttunut näiltäkin osiltaan aivan toisenlaiseksi. Ennen sait maksutta pelin demoversion, jossa pelattavaa saattoi olla ehkä pariksi minuutiksi, mutta nykymaailmassa nämä maksuttomat peliversiot ovat aivan täysiä pelejä, ja voit pelata peliä maksamatta senttiäkään – mutta sekä pelaajan oma kilpailuvietti ja halu olla erilainen saavat pelaajat ostamaan näitä pelien sisäisiä ominaisuuksia, joka helposti ajan kuluessa johtaa tilanteeseen, että pelaaja on itseasiassa käyttänyt peliin enemmän rahaa kuin silloin vuosia sitten, kun koko peli maksettiin kerralla ostettaessa se liikkeestä – silloin kylläkään pelikään ei kehittynyt samalla tavalla kuin nykyään online pelimaailmoissa, missä lataat vain pelin uuden version vanhan päälle, ja pääset taas pelaamaan uudessa pelimaailmassa, maksamatta pelistä mitään.
Viihteeksi, ajanvietteeksi ja ammatiksi
Vielä nettiajan alkuaikoina pelaaminen ammattina tarkoitti pokeripelaajia, ja kenties biljardin, shakin ja backgammonin sekä bridgen pelaajia, mutta tietokonepelien pelaamista ammattina ei tainnut kukaan miettiä – nykyään se on totta jo tuhansilla ympäri maailmaa. Itseasiassa viime vuonna Englannissa laskettiin, että vajaa vuosi sitten markkinoilla oli noin 50 peliä, joissa maailmalla voi pelata digipelejä kilpailullisesti sellaisella tasolla, että siitä saa elantonsa eli ammatikseen.
Yleisesti näitä videopeleihin liittyviä ammattimahdollisuuksia listataan eurheilun eli Esports nimikkeen alle, ja Suomestakin löytyy jo kymmeniä pelaamisella tulonsa ansaitsevia ammattilaisia, jotka pelaavat joko suomalaisen organisaation alaisuudessa tai kansainvälisellä tasolla. Näistä kuuluisimpia lienevät ruotsalaisen Ninjas in Pyjamas joukkueessa CS:GO peliä pelaaja Aleksi Virolainen sekä eurooppalaisen Liquid joukkueen riveissä Valorant peliä pelaava Elias Olkkonen – totta kai enemmänkin suomalaisia maailmalla on ammattilaisina, mutta nämä kaksi ovat monien mielessä ensimmäisenä kun mietitään todellisia alan ammattilaisia, jotka pelaavat koko ajan oman pelinsä kärkiturnauksissa.
Tietokonepelejä pelataan kuitenkin enemmän ajanvietteeksi ja viihteeksi – myös näitä ns. eurheilun alla olevia pelejä pelataan miljoonien pelaajien toimesta joka päivä – eivätkä läheskään jokainen pelaaja unelmoi ammattilaisuudesta, useimmat ymmärtävät, mitä se vaatisi.
Pelaaminen on kuitenkin tuonut nimenomaan aikuisten vapaa-aikaan ja työkuvioihin todella paljon uusia vaihtoehtoja – joka toimitusjohtaja tason henkilöille on mahdollisia työpaikkoja, vastuuta ja kehitystyötä tarjolla nimenomaan suomalaisten eurheilu organisaatioiden parissa, mutta myös suomalaisten pelitalojen työpaikoissa – Suomeen kun ollaan mm. perustettu NetFlixin pelikehityksen yksi pääpaikoista.
Aikuispelaamisen mahdollisuudet
Aikuispelaaminen on nykyään monipuolisia mahdollisuuksia kaikille yli 18-vuotiaille tarjoava harrastus tai jopa työpaikka. Kun lisäksi mietitään, että varsinkin ammattipuolella kyseessä on koko ajan elävä, kehittyvä ja kansainvälisesti kasvava ala, ei pidä ihmetellä miksi monet suomalaisetkin oppilaitokset ovat ottaneet omaan koulutusohjelmavalikkoonsa myös eurheilun. Eurheilu tarjoaa ammattilaismahdollisuuden aivan kuin perinteisetkin lajit – mutta se mikä on hienoa, että myös senioritason pelaajat voivat löytää aina vain uutta pelattavaa niin eurheilun kuin kasinopelaamisen maailmasta. Muistat vain, että pelaat sitten ajanvietteeksi, viihteeksi tai vaikkapa jännitykseksi- pelaa vastuullisesti, eli huolehdi myös muusta elämästäsi, kavereista, ja oman talouden tilanteesta arjessasi ennen pelaamiseen panostamista.