MVnet logo

Pelit ja konsolit » Halon juoni

  • Julkaistu: 20.10.2006
  • Päivitetty: 20.10.2006
  • Kommentit
Halo logo

Alla on esitetty Xbox-peli Halon juoni tiivistettynä. Taustajuoni kannattaa lukaista läpi, vaikka olisikin vasta aloittamassa Halon ensimmäistä tehtävää. Taustajuoni ei paljasta itse pelin kulkua, joten se ei pilaa tunnelmaa, vaan pikemminkin auttaa ymmärtämään, mitä pelissä tapahtuu. Itse pelin juonta ei välttämättä kannata lukea, ennen kun on pelannut pelin läpi.

Taustajuoni

Vuosi on 2552. Maapalloa uhkaa liikakansoitus ja ihmiset ovat joutuneet perustamaan uusia siirtokuntia muille planeetoille. Matkustus valoa nopeammin on nyt todellisuutta. Maan hallitus on pistänyt kaiken vaikutusvaltansa tukeakseen uusia siirtokuntia avaruusjärjestö United Nations Space Command:in avustuksella, ja miljoonat ihmiset elävät nyt kaukana muiden aurinkokuntien planeetoilla. Keskeinen osa siirtokuntien asuttamisessa on planeetta Reach, laivaston tähtienvälinen tukikohta, jossa kehitetään ja rakennetaan lentoaluksia sekä siviileille että UNSC:n armeijalle. Maapalloa lähellä sijaitseva Reach-planeetta on myös tieteen ja sotilaallisen toiminnan keskus.

32 vuotta sitten yhteys kaukaiseen Harvest-siirtokuntaan katkesi. Planeetalle lähetetty tutkimusryhmä tuhottiin lähes kokonaan, vain yksi pahoin vahingoittunut sotalaiva palasi Reach-planeetalle. Laivan miehistö kertoi ilmeisesti pysäyttämättömästä alien-sotalaivasta, joka vaivattomasti tuhosi joukot. Muukalaisia kutsutaan nyt nimellä Covenant. Heistä tiedetään erittäin vähän ja vain muutama on saatu vangittua. Siepatut viestit ja taisteluraportit kuitenkin kertovat sen olevan joukko alien-rotuja, joita yhdistää fanaattinen omistautuminen uskontoonsa ja jumaliinsa, joita ihmisyys loukkaa. Covenantin pyhä sota ihmisyyttä vastaan johti myöhemmin useiden ihmisten siirtokuntien tuhoutumiseen ja suuriin tappioihin. Tästä syystä kaikkien taisteluista perääntyvien laivojen täytyi välttää kurssia kohti Maapalloa, jotta Covenant ei vahingossakaan löytäisi sitä. Vangiksi jäävät taistelulaivat pitää itsetuhota.

Kuvankaappaus Halosta

Planeetta Reach:llä on tutkimuksen alla erittäin tärkeä ja salainen sotilasprojekti supersotilaan luomisesta. Sotilasjohtajat ovat kidnapanneet perimältään sopivia lapsia ja muokanneet heistä nyt parempia geenimanipulaation ja taistelukykyä parantavien leikkausten avulla. Ohjelma edistyy merkittävästi ja nämä SPARTAN-II sotilaat näyttävät harjoituksissa pärjäävän hyvin Covenant-muukalaisia vastaan. Sodankulun suunnan muuttamiseksi heitä on kuitenkin liian vähän. Tutkimuksesta hengissä selvinneet SPARTAN-II sotilaat kootaankin Reach-planeetalle, suunnitelmana nousta Covenant-alukseen ja löytää sieltä tietoja muukalaisten kotipaikan sijainnista. Kaksi päivää ennen tehtävän alkua Covenant-joukot kuitenkin iskevät Reach-planeetalle ja tuhoavat tukikohdan. Vain alus nimeltä Pillar of Autumn pääsee pakenemaan, mukanaan viimeinen SPARTAN-II sotilas, joka tunnetaan nimellä Master Chief. Alus suuntaa kohti tyhjää avaruutta, toivoen johdattavansa muukalaiset poispäin Maasta. Pillar of Autumn-laivan ytimessä oleva tekoäly Cortana suuntaa laivan lopulta kohti salaperäisiä koordinaatteja, jotka hän kerran sieppasi salaa muukalaisten radiolähetyksestä. Nämä koordinaatit johdattavat laivan Halon luo.

Myöhemmin ihmisten sodanjohto päättelee, että muukalaisille tärkeän Halon salat voidaan luultavasti valjastaa vihollisia vastaan. Näinkö asiat ovat? Forerunners-laji luultavasti rakensi Halon, joka on osa neljän rengasplaneetan systeemiä. He eivät ole ihmisiä, vaikka muistuttavatkin rakennusten suunnittelun perusteella muodoltaan luultavasti ihmisiä. Forerunners-laji myös asensi Sentinels-suojelurobotit ja lentävän valvoja-robotti Monitorin - joka tunnetaan myös nimellä Guilty Spark 343 - jokaisen rengasplaneetan johtoon. Halo on Monitorin valvoma rengasplaneetta nro. 4, jolla oli luultavasti tarkoitus tutkia Flood-rotua. Forerunners-laji on hävinnyt eikä siitä tiedetä juuri mitään.

Pelin juoni pääpiirteittäin

Pillar of Autumn

The Pillar of Autumn

The Pillar of Autumn

Pelin ensimmäinen tehtävä alkaa, kun Covenant hyökkää Pillar of Autumn -alukseen ja se hylätään. Ihmiset evakuoidaan pelastuskapseleihin ja tekoäly Cortana sekä hänen tärkeät tiedostonsa yritetään siirtää Master Chiefin mukana pois alukselta. Master Chief raivaa tiensä pelastuskapselille ja onnistuu pelastautumaan alukselta Cortana ja joukko sotilaita mukanaan. Paettuaan Pillar of Autumnista pelastuskapselin pilotti huomaa edessä renkaan muotoisen kappaleen, Halon, jolle pelastuskapseli yrittää laskeutua. Lopulta kuitenkin vain Master Chief ja tekoäly Cortana selviytyvät pakkolaskusta.

Halo

Pakkolaskun jälkeen Master Chiefin täytyy etsiä loput Pillar of Autumn -alukselta paenneet pelastuskapselit ja hengissä selviytyneet ihmiset. Master Chief saa tiedon, että Covenant on vallannut Pillar of Autumn -laivan ja vartio nyt sitä. Cortana on löytänyt kapteeni Keyesin ja kertoo, että häntä pidetään vankina Covenantin taistelualuksessa, The Truth and Reconciliation:ssa. Kun pelastettavissa olevat ihmiset on löydetty, evakuointialus tulee lopulta noutamaan Master Chiefin ja loput hengissä selvinneet.

The Truth and Reconciliation

The Truth and Reconciliation

The Truth and Reconciliation

Master Chiefin pitää vapauttaa kapteeni Keyes ja muu vankina oleva miehistö Covenantin taistelualukselta. Master Chief laskeutuu sotilaidensa kanssa erääseen kanjoniin, jonka perällä on eräänlainen painivoimahissi, jolla pääsee Covenantin taistelualukseen. Master Chiefin raivaa tiensä läpi hissille ja nousee sotilaidensa kanssa Covenantin taistelualukseen. Lopulta Master Chief saa vapautettua kapteeni Keyesin ja muun vangitun merijalkaväen ja he pääsevät poistumaan Covenantin alukselta.

The Silent Cartographer

Halon salaisuuksien selvittämiseksi on löydettävä karttahuone, jonka lukittu ovi on vielä saatava auki. Kaikki tarvittava tieto saadaan karttahuoneesta, mutta yhteys juuri pelastettuun kapteeni Keyesiin on jälleen poikki. Miehistönkuljetusalus tulee noutamaan hengissä selviytyneet ja suuntaa maan alle paikkaan, josta pitäisi löytyä Halon ohjauskeskus (Control Room).

Assault on the Control Room

Assault on the Control Room

Assault on the Control Room

Master Chief taistelee tiensä Halon ohjauskeskukseen (Control Room). Kun ohjauskeskus on löytynyt, Cortana jää tutkimaan sen sisältämiä tietoja. Lopulta Master Chief saa tehtäväkseen löytää kapteeni Keyes, jonka viimeinen lähetys tuli noin 12 tuntia sitten läheiseltä suolta.

343 Guilty Spark

Master Chief jätetään paikkaan, josta kapteeni Keyesin viimeinen radiolähetys paikallistettiin. Lähellä onkin pudonnut miehistönkuljetusalus, Victor 933, jonka radiolähetyksessä miehistönkuljetusalus pyytää apua. Miehistö on suon lähellä olevassa isossa rakennuksessa. Aluksen mukana oli myös kapteeni Keyes, joka on jälleen kerran vankina. Itse rakennuksesta löytyy vain järkyttynyt merijalkaväen sotilas, joka höpisee jotain hirviöistä. Master Chief löytää erään merijalkaväen sotilaan kuvaaman videon, josta ilmenee, että jokin tosiaan tappoi koko merijalkaväkiryhmän. Master Chief saa niskaansa lähes miljoona Floodia, mutta pääsee pois rakennuksesta merijalkaväen avustuksella ja kohtaa ystävälliseltä vaikuttavan lentävän Monitor-robotin, joka tunnetaan myös nimellä 343 Guilty Spark. Monitorin tehtävänä on estää vastavapautetun Floodin leviäminen. Hän teleporttaa Master Chiefin suorittamaan seuraavaa tehtävää.

The Library

Muinaiselta turvallisuus-tehtaalta täytyy etsiä jonkinlainen Halon aseiden käynnistämiseen tarvittava tiedosto (index) ja viedä se Control Roomiin. Monitor on koko ajan mukana ja avustaa mm. turvaovien avauksessa. Monitor puhelee niitä näitä ja kertoo mm. että Flood ei saa paeta, koska se tuhoaa kaiken. Flood on tulosta geneettisestä tartunnasta, jossa keho muuttuu - rotu tarvitsee kuitenkin isännän. Tiivistettynä voisi siis sanoa, että Flood on muinainen alien-rotu, joka oli vankina Halo-rengasplaneetalla, ja sai nyt mahdollisuuden levitä. Monitor sanoo, että Covenant on syypää Floodin leviämisestä. Kentän lopussa haluttu tiedosto löytyy ja Monitor ottaa sen. Master Chief ja Monitor palaavat Control Roomiin, tarkoituksenaan käyttää indexiä.

Two Betrayals

Two Betrayals

Two Betrayals

Indexin käytön pitäisi aktivoida uudestaan Halon sydämessä oleva ase ja estää Floodin leviäminen. Control Roomissa odotteleva Cortana kuitenkin ottaa indexin ja selittää, että sen käyttö tuhoaisi kaikki. Cortanan suunnitelmana on estää Monitoria aktivoimasta Halon aseita yksinkertaisesti tuhoamalla Halo. Pillar of Autumn -laivan fuusioreaktorien tuhoaminen vammauttaisi koko systeemin. Tehtävänä on siis viivyttää Halon aseiden aktivointia, tuhoamalla kaikki Pulse Generatorsit. Master Chiefin puku sisältää EMP:n (sähkömagneettinen pulssi), joka tuhoaa generaattorit.

Cortana kertoo paikantaneensa Pillar of Autumn -laivan, mutta hän tarvitsee kapteeni Keyesin luvan aloittaakseen ytimen fuusioräjäytyksen. Kun kaikki generaattorit on tuhottu, teleporttauksen oppinut Cortana siirtää Master Chiefin lähelle kapteenia Covenantin alukselle. Siirron aikana Cortana kertoo, että Covenantin verkosto on romahtamassa. Heidän piti evakuoida Halo, kun Flood löydetään, mutta he olivat myöhässä. Covenant yrittää nyt korjata alustaan ja lähteä pois ennen kuin Flood tuhoaa heidät. Master Chiefin täytyy siis löytää tehtävää vastusteleva kapteeni Keyes. Kapteenin pelastaminen on kuitenkin mahdotonta, koska hän on mutatointunut Floodiksi. Kapteenin elämä lopetetaan, ja Master Chief pakenee alukselta kapteeni Keyesin hermoimplantit mukanaan.

The Maw

Pelin viimeinen tehtävä. Halo pitää tuhota ja Master Chief suuntaa kohti Pillar of Autumn -laivaa, tarkoituksena käyttää kapteenin hermoimplantteja ja ylikuormittaa laivan fuusiomoottorit. Räjähdyksen pitäisi tuhota Halo. Komentosillalla dataa siirtäessä Master Chief kohtaa Monitorin, joka kertoo pysäyttävänsä konehuoneessa fuusioreaktoreiden tuhoamisen. Master Chiefin täytyy estää tämä ampumalla raketteja fuusioreaktorin ilmanottoaukkoihin. Kun ydin on tuhottu, laiva alkaa hajota ja Master Chiefin täytyy poistua alukselta. Cortanan paikalle kutsuma pelastusalus tuhoutuu, mutta Master Chief pääsee toisella aluksella ainoana elossa pois Halolta.

Sivun kommentit