MVnet logo

Pelit ja konsolit » Nintendo Wii

  • Julkaistu: 20.10.2006
  • Päivitetty: 08.04.2007
  • Kommentit

Nintendo Wii logo

Nintendo Wii ja Wii Remote

Nintendo Wii -pelikonsoli ja Wii Remote -peliohjain.

Wii on Nintendon uusin ja innovatiivisin pelikonsoli, jonka sanotaan mullistavan koko pelaamisen ja tekevän siitä koko kansan huvia. Konsolin nimi on lähtöisin riemun kiljahduksesta ja lausuttuna nimi tarkoittaa englanninkielistä sanaa we eli me. Uuden pelikonsolin kehittely aloitettiin heti GameCuben julkistamisen jälkeen vuonna 2001. Koodinimillä Revolution ja N5 (Nintendon viides kotikonsoli) kulkenut projekti julkistettiin medialle toukokuussa 2005 E3-messujen alussa.

Konsolin ohjaimen prototyppi paljastettiin kuitenkin vasta vähän myöhemmin Tokyo Game Show -messuilla. E3-messuilla vuonna 2006 Wiitä pidettiin jo suurena menestyksenä sekä median että pelaajien kesken. Kompakti ja vallankumouksellisella tekniikalla sekä ominaisuuksilla varustettu pelikonsoli on pyritty rakentamaan halvaksi, hiljaiseksi ja kauniiksi. Laitteen virallinen julkaisupäivä on Pohjois- ja Etelä-Amerikassa 19. marraskuuta 2006, Japanissa 2. joulukuuta ja Euroopassa 8. joulukuuta. Konsolin suositushinta Suomessa on noin 249 euroa, eli hieman enemmän kuin ennustettiin. Laitepulaa ei ole odotettavissa ja konsoleita pitäisikin riittää kaikille halukkaille.

Uusi ja erilainen

Tämän innovatiivisen laitteen valtteina ovat uudentyyppinen peliohjain ja sen mahdollistama erilainen pelikokemus, sekä taaksepäin yhteensopivuus että vanhojen (Virtual Console) pelien latausmahdollisuus. Wiin ohjain muistuttaa normaalia kaukosäädintä, ja ohjaus perustuu kiihtyvyyden avulla toimivaan liikkeen ja paikan tunnistukseen. Ohjain tietää, missä asennossa ja missä kohtaa se on television päälle sijoitettavan sensorin (noin 20 cm tunnistinpalkki) avulla.

Konsolin ja sen ohjaimen tarkoituksena on siis luoda erilainen, uusi ja ennen kaikkea hauska pelikokemus myös niille, jotka eivät videopelejä ole koskaan pelanneet niiden vaikeiden kontrollien takia. Pelaaja voi nyt ensi kertaa olla vuorovaikutuksessa peliympäristön kanssa ja liikkua melkein samalla tavalla kuin oikeassakin elämässä, vain pelintekijöiden mielikuvitus ja kekseliäisyys on enää rajana.

Ohjausmekaniikka

Wii Remote ja Nunchuk

Wii Remote -peliohjain ja Nunchuk.

Ohjausmekanismina on siis liikkeen ja paikan tunnistava, kaukosäädintä muistuttava peliohjain nimeltään Wii Remote. Pelikonsoliin voi kytkeä neljä Wii Remote -peliohjainta samanaikaisesti, hyödyntäen langatonta Bluetooth-teknologiaa. Peliohjaimen langaton signaali toimii 10 metrin etäisyydeltä pelikonsolista. Wii Remote sisältää myös kaiuttimen sekä haluttaessa päälle laitettavan tärinätoiminnon ja sitä voidaan käyttää valopyssynä 5 metrin etäisyydellä TV-ruudusta. Wii Remote:sta löytyy ristiohjaimen ja A- sekä B-painikkeiden lisäksi muutama muukin vähemmän käytössä oleva nappi. Pääohjain toimii 60 tuntia kahden AA-pariston avulla, jäljellä olevan varauksen voi tarkistaa ohjaimessa olevien palavien ledien määrästä.

Ohjaimeen saa kiinnitettyä lisälaitteita ja peruskokoonpanoon kuuluukin vasemmalla kädellä ohjattava Nunchuk-ohjain. Nunchukissa on perinteinen tattiohjain, pari nappia ja se sisältää myös rajoitetun kolmiakselisen liikkeentunnistimen. Wiihin saa myös kiinnitettyä perinteisen pädin, jolloin kaukosäädin lepää vieressä. Tämä Classic-yhdistelmä on tarkoitettu emulaattorilla pelattavia vanhempia pelejä varten.

Virtual Console ja WiiConnect24

Wii:n padiohjain

Wiin perinteinen padiohjain

Hienona ratkaisuna Wiille voi ladata internetin kautta vanhoja ja rakkaita suosikkipelejä jopa 20 vuoden takaa. Tämän ominaisuuden nimi on Virtual Console, ja se on Xbox Live Arcaden tapainen verkkopalvelu, joka mahdollistaa vaikkapa alun perin Nintendo 64:lle kauan aikaa sitten julkaistun Mario 64:n pelaamisen nyt omassa olohuoneessa. Tuettuja konsoleita ovat Nintendo 8-bit (NES), Super Nintendo (SNES) ja Nintendo 64 (N64), valikoimasta löytyy myös joitakin pelejä Sega Megadrivelle sekä PC Enginelle.

Kaikkia vanhoja pelejä Virtual Consolelle tuskin julkaistaan, mutta parhaimmat ovat taatusti mukana. Virtual Console luultavasti mahdollistaa myös itsenäisten pelinkehittäjien luovien pelien pääsyn paremmin suuren yleisön tietoisuuteen. Tarkkaa hinnoittelua peleille ei ole vielä julkistettu, mutta luultavasti hinta on 5-10 euron välillä peliä kohti. N64-pelit tulevat maksamaan Suomessa noin 10 euroa, SNES-pelit 8 euroa ja NES-pelit 5 euroa. Kalleimmat pelit ovat Nintendo 64:n klassikoita, jotka pyörivät virtuaalikonsolissa alkuperäistä korkeammalla tarkkuudella. Pelejä tullaan jakamaan mahdollisesti myös ilmaiseksi Wiin varsinaisten pelien kylkiäisinä. Luultavasti myös esimaksettuja kortteja voi käyttää vanhojen pelien tilaamiseen.

Konsoli on koko ajan yhteydessä Internettiin WiiConnect24-palvelun avulla, joka mahdollistaa mm. viestien ja päivitysten vastaanottamisen automaattisesti jopa konsolin ollessa pois päältä. Yhteys muodostetaan sisäänrakennetulla 802.11 b/g standardin Wi-Fi-toiminnolla. Käyttää voi myös USB 2.0 LAN -adapteria. Lisäksi konsoliin voi yhdistää langattomasti Nintendo DS:n ja sen Lite-käsikonsoliversion. Yhdessä nämä mahdollistaisivat sen, että Wii voisi yöllä ladata DS-demoja, jotka voisi sitten helposti siirtää käsikonsoliin kokeiltaviksi. Wiin mukana tulee myös Wii-selain, joka on vastaavanlainen kuin DS:lle suunniteltu, Operaan pohjautuva nettiselain. Selaimen käyttötavasta ei kuitenkaan ole julkaistu minkäänlaista tietoa. Erilaiset nettikanavat tulevat puolestaan tarjoamaan erilaisia uutisia ja säätietoja. Lisäksi Wiin avulla voi näyttää digitaalisia valokuviaan.

Ulkonäkö ja tehot

Uudet pelikonsolit

Vasemmalta oikealle: PS3, Xbox 360, Nintendo Wii
(kuva Engadget)

Wii on Nintendon pienin kotikonsoli, vastaten kooltaan noin kolmea päällekkäistä DVD-koteloa. Konsolia on mahdollista pitää joko pysty- tai vaakatasossa. Konsolin etuosassa on kelkaton levyasema, joka käyttää normaalin DVD-levyn kokoisia yksi- tai kaksikerroksisia Wiin optisia pelilevyjä. Konsoli on myös yhteensopiva kaikkien hyllystä löytyvien vanhojen GameCube-pelien kanssa. Myös vanhat peliohjaimet sekä lisälaitteet ja muistikortit toimivat. Nintendo on myös varmistanut, että pienen lisäosan avulla voi katsoa DVD-levyjä, jos joku ei vielä tavallista soitinta omista. Konsolista on saatavina myös useita eri värivaihtoehtoja.

Konsolin strategia keskittyy hienon peligrafiikan sijasta pelaamisen laatuun ja hauskuuteen. Tämä näyttääkin toimivan ainakin DS-käsikonsolin kohdalla. Tehojen puolesta Wii häviääkin selvästi uusille konsoleille, ollen jonkin verran vanhaa GameCubea tehokkaampi. Jotkut voisivat jopa pilkallisesti sanoa, että Wii on vain hauskemmalla ohjauksella ja Virtual Consolella päivitetty GameCube. Näinhän asia kyllä tavallaan onkin, mutta omasta mielestäni pelit ja niiden hauskuus ovat paljon grafiikkaa tärkeämmät. Nintendo tekee siis viisaasti, kun ei lähde mukaan konsolien tehovertailuun ja turhilla numeroilla kikkailuun. Koska Wiitä ei ole tehty uusimmasta tekniikasta, on se sopivan halpa. Muiden konsoleiden tapaan kaveriksi ei tarvitse ostaa minkäänlaista kallista HD-televisiota (HD-tasoista kuvaa ei edes tueta), jotta grafiikasta saisi kaiken irti, vaan tavallinen vanha televisio käy ihan hyvin. Koska Wii on tekniikaltaan lähellä vanhempaa GameCubea, on sille myös halvempi ja nopeampi tehdä pelejä kuin uuden sukupolven koneilla. Tämän pitäisi näkyä myös tulevien pelien hinnoissa.

Wii:ssä keskusmuistina toimii 64-megatavua GDDR3-muistia ja sisäistä 512 megatavun flash-muistia voi käyttää pelitallennuksiin tai verkosta ladattavaan sisältöön. Erillisiä muistikortteja ei siis tarvita. Prosessorina toimii IBM:n 729 MHz PowerPC (koodinimi Broadway) ja grafiikkapiiristä vastaa ATI:n kehittämä 242 MHz grafiikkaprosessori Hollywood. Konsolissa on myös paikka käyttäjien omalle SD-muistikortille, jolle Virtual Console-pelit voi myös ladata. Laitteessa on kaksi USB 2.0 -porttia ja sisäänrakennettu Wi-Fi -ominaisuus. Kuten jo kerrottu, Wii on jatkuvasti yhteydessä WiiConnect24 -palveluun myös unitilassa ollessaan, tällöin konsoli kuluttaa virtaa erittäin vähän. Wii ei ole aluekooditon, vaikka medioissa pitkään tällainen huhu liikkuikin. Kuten arvata saattaa, Wiistä on poistettu DVD-elokuvien katselumahdollisuus, jotta konsolin hinta voitaisiin pitää mahdollisimman alhaisena.

Mitä paketin mukana tulee

Red Steel

Red Steel

Toisin kuin Sony ja Microsoft, Nintendo ei myy konsoleitaan tappiolla. Noin 250 euroa onkin melko paljon rahaa, jos vertaa sitä konsolin sisältämään tekniikkaan, joka itsessään ei paljoa maksa. Konsolin julkistukseen pitäisi tulla seuraavat pelit: Wii Sports (viisi lajia mm. tennis), Zelda: The Twilight Princess, Red Steel, Rayman: Raving Rabbids, Tony Hawk's Downhill Jam, Super Monkey Ball ja Need for Speed Carbon.

Suurin yllätys on tieto siitä, ettei Metroid Prime 3 olekaan Wiin julkaisupeli, vaan se ilmestyy vasta vuonna 2007. Itse laatikossa on kaikki mitä pelaamiseen tarvitaan, eli konsoli, johdot, Wii Remote-peliohjain Nunchuk-lisäosan kanssa ja Wii Sports -peli. Erikseen ostettavaa muistikorttia ei onneksi tarvita, vaan pelitilanne tallennetaan siis konsolin sisäiseen muistiin. Laitteita voi ostaa myös erikseen. Wii Remote maksaa 39 euroa, Nunchuk-lisälaite 19 euroa ja klassikko-ohjain 19 euroa. Pelien pitäisi maksaa noin 10 e vähemmän kuin kilpailijoilla.

Tulevaisuus

Kaiken kaikkiaan Wii on erittäin mielenkiintoinen laite, joka onkin herättänyt laajaa kiinnostusta. Halpa hinta yhdistettynä innovatiiviseen ohjaukseen ovat varmasti monien mieleen. Toivottavasti pelintekijöillä riittääkin kekseliäisyyttä uusien pelien kehittelyssä - jalat pitää kuitenkin pitää maassa, ettei ylilyöntejä tule. Nintendon kyseessä ollessa hauskoista peleistä tuskin tulee puutetta.

Mielenkiintoisia pelejä tulevat olemaan mm. Super Mario Galaxy, Metroid Prime 3 ja myös GameCubelle julkaistava The Legend of Zelda: Twilight Princess. Luultavasti joitakin vanhoja pelejä saatetaan kääntää myös Wiin ohjaukselle sopivaksi ja eivätköhän ne F-Zerot, Pokemonit ja Donkey Kong -pelitkin löydä tiensä tällekin alustalle. Tarkempaa tietoa konsolista, ohjauksen toimivuudesta ja pelien hauskuudesta on luvassa, kun laite heti vuoden lopussa päätyy oman telkkarini viereen.

Jotta tämä ei menisi liian totiseksi touhuksi, kannattaa lopuksi vilkaista seuraavia YouTubesta löytyviä videoita. Niistä saa hyvän kuvan siitä, millaisia mahdollisuuksia Wiin uudella ohjaussysteemillä on mullistaa pelimaailma.

Metroid Prime 3

Metroid Prime 3

Rayman: Raving Rabbids

Rayman: Raving Rabbids

The Legend of Zelda: Twilight Princess

The Legend of Zelda: Twilight Princess

Lähteet

  1. http://www.consoledatabase.com/consoleinfo/nintendorevolution/index.html
  2. MikroBitti numero 7/06
  3. http://fi.wikipedia.org/wiki/Wii
  4. http://wii.ign.com/articles/718/718946p1.html
  5. http://www.nintendo.com/newsarticle?articleid=02ea1a40-ac09-4cdf-9548-91e5a4e78746
  6. http://www.gamespot.com/features/6146540/index.html
  7. http://pelaajalehti.com/2006/07/31/talta-nayttavat-wiin-uudet-tekniset-tiedot/
  8. http://pelaajalehti.com/2006/09/15/tallaisessa-laatikossa-ostat-wiin-suomessa/

Sivun kommentit