MVnet logo

Tutkielmat » Lukio » AI2 - Antiikin teatteri

  • Julkaistu: 08.03.2008
  • Päivitetty: 14.02.2011
  • Kommentit
Äidinkielen projektiyö
Tehty: 15.01.2002 Arvosana: -
Sivuja: 3 kpl Sanamäärä: 1100
Tekijä: Mikko Vestola

Teatterin historia alkaa antiikin Kreikasta

Kreikkalainen näytelmä syntyi n. 400-300 eKr. kun viininjumala Dionysoksen kunniaksi järjestettiin alkuaan rituaalinen kulkue, jossa tanssittiin ja laulettiin. Myöhemmin Dionysosta juhlittiin monipäiväisillä näytelmäkilpailuilla. Tärkeimmät kilpailut pidettiin vuosittain Ateenassa, joihin kilpailijan piti osallistua kolmella tragedianäytelmällä ja yhdellä satiiri- eli ilveilynäytelmällä. Näytelmät esitettiin Ateenan Akropoliin Dionysos-teatterissa, joka kreikkalaiseen tapaan oli ulkoilmateatteri. Kilpailu pysäytti koko kaupungin muun elämän, jotta katsojat saattoivat seurata esityksiä. Tuomaristo palkitsi kirjailijan lisäksi myös näyttelijöitä.

Näin kehittyi vähitellen draaman alalajit: komedia ja tragedia, joista kreikkalaiset suosivat ennen muuta tragediaa eli murhenäytelmää. Tragediassa olennaisinta oli katharsis eli katsojan kokema ns. puhdistuminen, kun hän sai seurata, miten kohtalo tuhosi viattoman sankarin. Komediassa puolestaan pilkattiin poliitikkoja ja toisia draamakirjailijoita.

Kuuluisia näytelmäkirjailijoita

Kuuluisia antiikin Kreikan näytelmäkirjailijoita olivat tragedian mestarit Aiskhylos, Sofokles ja Euripides. Komediakirjailijoista tunnetuin oli Aristofanes.

Tragediakirjailija Aiskhylos (525-456 eKr.) käsitteli näytelmissään ihmisten pöyhkeyttä ja jumalien kostoa. Aiskhyloksen 90 näytelmästä vain 7 on säilynyt täydellisinä. Koska hän myös ohjasi ja näytteli, hän kokeili monia uusia ratkaisuja. Hän esimerkiksi toi näyttämölle siihenastisen yhden näyttelijän tilalle toisen. Antiikin kreikkalaisissa näytelmässä sallittiin enintään kolme näyttelijää.

Tunnetuin komediakirjailija Aristofanes (445-385 eKr.) kirjoitti 44 näytelmää, joista vain 11 on säilynyt näihin päiviin asti. Aristofanes kyllästyi Ateenan polikseen ja pilkkasi poliitikkoja. Tunnetuimpia säilyneitä näytelmiä häneltä ovat kolme komediaa: Linnut, Naistenjuhlat ja Sammakot.

Sofokles ja Kuningas Oidipus

Ehkä tunnetuin antiikin ajan näytelmäkirjailija on pääosin tragedianäytelmiä kirjoittanut Sofokles (490-406 eKr.), joka menestyi lähes kaikessa, mihin hän ryhtyi. Hän voitti näytelmäkilpailut ensimmäisen kerran ollessaan 20-vuotias. Myöhemmin Sofokles valittiin sotajoukkojen päälliköiden esimieheksi, ja lisäksi hän oli menestyvä tehtailija ja liikemies. Sofokles ehti kirjoittaa elinaikanansa yli 120 näytelmää, joista on pääosin säilynyt satiirinäytelmä Vainukoirat ja 7 tragediaa: Elektra, Trakhiin naiset, Aias, Antigone, Kuningas Oidipus, Filoktetes ja Oidipus Kolonoksessa. Sofokleen näytelmissä ominaista oli hyvän ja pahan välinen taistelu.

Hänen tunnetuimpia teoksiaan on Kuningas Oidipus. Näytelmä kertoo pojasta, joka oli syntynyt Theban hallitsijoille. Lapselle ennustettiin: "Hän on tuleva surmaamaan oman isänsä ja ottava oman äitinsä puolisokseen." Jotta ennustus ei toteutuisi, Kuningas lävisti puusauvalla vastasyntyneen pojan nilkat ja antoi paimenelle tehtäväksi viedä lapsi metsään ja tappaa se. Mutta paimen sääli pientä poikaa ja antoi sen toiselle paimenelle, joka vei sen omaan maahansa, Korinthokseen.

Korinthoksen kuningasparilla Polyboksella ja Meropella ei ollut omaa lasta, ja he adoptoivat tulokkaan. Puusauvat olivat hieman vioittaneet lapsen jalkoja, ja hänelle annettiin nimi Oidipus, joka tarkoittaa paksujalkaa. Kasvettuaan täysikasvuiseksi Oidipus sai vihiä, ettei olekaan Polyboksen ja Meropen poika. Selvittääkseen asian hän meni tietäjän puheille mutta saikin kuulla saman ennustuksen, joka oli lausuttu hänen vanhemmilleen: hän tulisi tappamaan isänsä ja naimaan äitinsä. Jotta ennustus ei täyttyisi, päätti Oidipus lähteä muille maille ja pysyä kaukana Korinthoksesta, sillä tietäjän luona käytyään hän näet jäi yhä siihen luuloon, että Polybos ja Merope ovat hänen todelliset vanhempansa.

Kolmen tien risteyksessä tuli Oidipuksen eteen pieni seurue vaatien tietä. Oidipus ei ylpeänä kuninkaan poikana suostunut väistymään. Syntyi tappelu, jonka tuoksinassa vaunuissa istuva vanhempi mies yritti iskeä Oidipusta kaksipiikkisellä sauvallaan. Oidipus tappoi miehen ja kaikki saattajat lukuun ottamatta yhtä, joka pääsi pakenemaan. Oidipus ei tiennyt, että vaunuissa istunut mies, jonka hän tappoi oli Laios, Theban kuningas. Pakoon päässyt saattaja kertoi Thebassa, että Laioksen tappoi rosvojoukko.

Tähän aikaan Thebaa piti hirmuvallassaan Sfinksi, siivekäs naispuolinen hirviö, joka odotti matkalaisia tien varrella ja kysyi heiltä arvoituksia. Oidipus sai vastattavakseen arvoituksen: Mikä se on, joka kulkee aamun neljällä, päivän kahdella ja illan kolmella jalalla? Oidipus vastasi: se on ihminen, joka vauvana konttaa ja vanhuksena tarvitsee kepin. Sfinksi oli näin voitettu, ja Oidipuksesta tuli Theban sankari, joka sai kuninkuuden ja vaimokseen entisen kuninkaan lesken, Iokasteen. Kymmenen vuotta Theba kukoisti, ja Oidipuksen vaimo synnytti kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Mutta sitten alkoivat vastoinkäymiset: sadot ehtyivät, lapsia ei enää syntynyt ja rutto alkoi raivota kaupungissa.

Tästä hetkestä alkaa Sofokleen tragedia. Kreon, Oidipuksen lanko palaa tietäjän luota ilosanoma mukanaan. Hän kertoo, että vitsaukset saadaan loppumaan selvittämällä, kuka tappoi entisen kuninkaan ja Oidipus ryhtyy selvittämään murhaa.

Ensin tulee sokea tietäjä Teiresias, joka Oidipuksen vihastuttamana kertookin totuuden. Oidipus ei usko, mutta epäilys jää itämään. Oidipuksen vaimo Iokaste yrittää tyynnytellä miestään kertomalla, kuinka hänen entisenkään miehensä kohdalla tietäjän puheet eivät pitäneet paikkansa: oli ennustettu että Laioksen oma poika tappaa hänet, mutta hän kuolikin rosvojoukon lyömänä kolmen tien risteyksessä. Kerrotun vaikutus on odotettua huonompi, sillä Oidipus tunnistaa paikan, kolmen tien risteyksen. Hänen epäilyksensä kasvavat.

Yllättäen saapuu lähetti Korinthoksesta, joka kertoo vanhan hallitsijan Polyboksen kuolleen ja pyytää Oidipusta valtaistuimelle. Synkät pilvet näyttävät hetkeksi kaikkoavan: Oidipuksen isä on kuollut, joten Oidipus luulee, että ennustus ei ainakaan tältä osin ole käynyt toteen.

Oidipus ei kuitenkaan uskalla palata Korinthokseen, koska kuningatar Merope on vielä hengissä. Nyt lähetti kuitenkin paljastaa, että Polybos ja Merope eivät ole Oidipuksen todelliset vanhemmat ja että hän itse on se paimen, joka aikanaan toi pienen poikavauvan Korinthokseen. Kun vielä varmistuu, että pienokainen oli nimenomaan Theban hallitsijoiden poika, on asia selvä pohjiaan myöten. Ennustus siis toteutui eli Oidipus surmasi oman isänsä ja nai oman äitinsä. Iokaste pakenee huoneeseensa ja hirttäytyy. Oidipus ottaa hänen vaatteistaan kaksi neulaa ja puhkaisee silmänsä. Hän vaeltaa loppuelämänsä köyhänä ja sokeana. Antigonen, Oidipuksen tytär, pysyi silti urheana isänsä rinnalla, koko elämänsä ajan.

Antiikin näyttelijät

Antiikin näytelmissä näyttelijät olivat aina miehiä, myös naisosien näyttelijät. Näyttelijät käyttivät korokepohjaisia kenkiä, koturneja, sekä tyyliteltyjä naamioita, joissa oli ääntä vahvistava suppilomainen suuaukko. Tarinan kerronnassa keskeinen osa oli kuorolla, joka kertoi ja kommentoi tapahtumia.

Koska katsomo ja näyttelijät olivat taivasalla ja yleisöä oli jopa 20 000, näkyvyyteen ja kuuluvuuteen kiinnitettiin paljon huomiota. Näyttelijöiden täytyikin puhua lujaa ja selkeästi ja he käyttivät naamioita, joista näki selvästi näyttelijän hahmon sukupuolen ja iän. Naamio paljasti myös hänen tunnetilansa, kuten vaikkapa pelon, raivon tai epätoivon.

Katsomo

Katsomoon pääsi yleensä vain miehiä, mutta joidenkin tutkimusten mukaan myös naiset saivat joskus nauttia näytelmistä, tosin silloin he joutuivat seuraamaan näytelmää katsomon takarivistä. Kreikkalaisen teatterin katsomot, theatron, olivat ulkoilmateattereita ja sijaitsivat mäenrinteessä.

Puolikaaressa istuva yleisö näki ympyränmuotoiselle näyttämölle, orkhestralle, joka oli alun perin kuoron esiintymispaikka. Sen takana oli skene, rakennus, jossa sijaitsivat näyttelijöiden pukuhuoneet. Teattereissa oli yleensä hämmästyttävän hyvä akustiikka, minkä johdosta niitä käytetään edelleen. Kuuluisin ja parhaiten säilynyt yhä toiminnassa oleva antiikin aikainen ulkoilmateatteri on 300-luvulla eKr. rakennettu Epidauroksen teatteri. Epidauroksen amfiteatteri

Näytelmät olivat usein osana uskonnollisia menoja. Tämä lisäsi tekstien arvostusta ja sai miehet kamppailemaan paremmuudesta niiden kirjoittajina. Teatteri kehittyikin nopeaa vauhtia. Uskonnollisuus hillitsi niin yleisöä kuin näytelmäkirjailijoita. Katsojien silmien edessä ei ollut tapana esittää raakuuksia. Esimerkiksi Sofokleen Kuningas Oidipus-näytelmässä palvelija vain kertoo, että kuningatar oli hirttänyt itsensä ja Oidipus puhkaissut silmänsä. Itse tapauksia ei näyttämöllä näytetä.

Antiikin Kreikassa luotiin 400-300-luvulla eKr. länsimaisen teatterin perusta. Ehkä tärkeintä perintöä ovat kuitenkin itse näytelmät. Vaikka niillä onkin ikää jo yli 2000 vuotta, ne elävät yhä maailman teattereiden näyttämöillä.

Lähdeluettelo

  1. Lukiolaisen äidinkieli ja kirjallisuus s.173
  2. Ihmisen tiet, Eurooppalainen ihminen s.10-13
  3. Kirjallisuus-moniste
  4. Gummerus Tietojätti 2000
  5. http://www.pyhajoki.raaseu.fi/~pviitane/PFtaulukot6/Mielipidepalsta.htm
  6. http://koti.mbnet.fi/~astro/kreikan.htm
  7. http://www.legolas.fi/jest/estklas/4_aristoteles.html
  8. http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/9historia/sukupuoltenhistoria/antiikinnaiset/teatteri.htm

Sivun kommentit