Elokuvan kertomus

Elokuva Tanssii susien kanssa, on kertomus vuonna 1863 Amerikan sisällissodan aikana tapahtuneista intiaanien ja valkoisten ihmisten välisistä konflikteista. Elokuva alkaa, kun luutnantti John J. Dunbar on rintamalla sotimassa etelävaltioita vastaan. Hän saa sattumalta ylennyksen ja haluaa lähteä rajaseudulle. Siellä häntä odottaa kuitenkin autioitunut linnake, jossa juttukumppanina on vain yksinäinen susi, joka kiertelee linnakkeen ympärillä.

Alueella on kuitenkin myös intiaaneja, niin vihamielisiä pawneja kuin ystävällisiä siouxeja. Pikku hiljaa John ystävystyy sioux-intiaanien kanssa, vaikka pieniä alkuvaikeuksia olikin. He metsästävät yhdessä biisoneja ja pystyvät torjumaan pawne-intiaanien hyökkäyksen sioux-kylään Johnin avustuksella.

John ja intiaaninainen, Seisoo Nyrkki Pystyssä, joka on ainoa englantia osaava sioux-intiaani, rakastuvat keskenään. Tämä vahvistaa Johnin ja intiaanien välistä ystävyyttä entisestään. John saa jopa oman intiaaninimensä, Tanssii Susien Kanssa, josta myös elokuva on saanut nimensä. John alkaa jopa pikku hiljaa oppia siouxien kieltä.

Elokuvan lopussa John on huolissaan intiaanien turvallisuudesta, koska amerikkalaisia sotilaita on tulossa rajaseudulle paljon ja ehdottaakin, että he muuttaisivat yhdessä siouxien talvileiriin turvaan. Intiaanit pääsevät talvileiriinsä, mutta John jää sinitakkien vangiksi, yrittäessään hakea päiväkirjaansa linnakkeestaan. Häntä syytetään petturuudesta ja viedään tuomittavaksi kaupunkiin. Intiaanit kuitenkin pelastavat hänet ja he ennättävät pois ennen kun sotilaat ehtivät hyökätä talvileiriin.

Elokuvan tapahtumat kerrotaan siis pääosin päähenkilön, luutnantti John J. Dunbarin, näkökulmasta. Näkökulma on helppo havaita, sillä jo elokuvan alussa seurataan mitä Johnille tapahtuu, samalla, kun hän kertoo päiväkirjamerkintöjään. Keskeisenä konfliktina on valkoihoisten vihamielinen suhtautuminen intiaaneihin ja siten myös intiaanien suhtautuminen valkoihoisiin. Sotilaat pitivät intiaaneja vähempiarvoisina villi-ihmisinä ja halusivat päästä näistä eroon.

Vaikka John onkin armeijan sotilas, silti hänellä ei ole mitään intiaaneja vastaan, vaan hän yrittää pikemminkin neuvotella ja ystävystyä heidän kanssaan. Kaikki muut amerikkalaiset sotilaat tuntuvat ajattelevan intiaaneista vain pahoja asioita.

Elokuvan henkilöt

Päähenkilöä, luutnantti John J. Dunbaria (intiaaninimeltään Tanssii Susien Kanssa), näyttelee Kevin Costner. John on pohjoisvaltioiden sotilas, joka haluaa nähdä Amerikan rajaseudun ennen kun se tuhoutuu kokonaan sisällissodassa. Rajaseudulla hän ystävystyy sioux-intiaanien kanssa ja haluaa auttaa heitä parhaansa mukaan. John on hyväntahtoinen ja ymmärtäväinen sotilas. Kevin Costner on onnistunut hyvin roolissaan ja tätä elokuvaa pidetäänkin hänen uransa yhtenä parhaimmista suorituksista.

Toinen keskeinen henkilö on intiaaninainen, Seisoo Nyrkki Pystyssä, joka ei ole kuitenkaan syntyjään intiaani. Hänelle kasvonsa ja äänensä on antanut Mary McDonnell. Dunbar ja Seisoo Nyrkki Pystyssä rakastuvat ja menevät intiaanikylässä naimisiin. Heidän suhteensa vakiinnuttaa Johnin halua olla intiaaneille avuksi. Seisoo Nyrkki Pystyssä on nimensä mukaan lujatahtoinen ja vahva nainen.

Tärkeä henkilö on myös Graham Greeneen esittämä sioux-intiaanien pyhä mies, Potkiva Lintu, joka on Johnin tapaan suopea ja ymmärtäväinen ihminen. Heidän välille kehittyykin luja ja kestävä ystävyyssuhde. Muita keskeisiä, mutta ei niin merkittäviä henkilöitä ovat intiaanipäälliköt ja nuori intiaanipoika, Hymyilee Paljon. Tietenkin pitää vielä olla suuri määrä muita intiaaneja ja sotilaita, jotka luovat tunnelmaa.

Eläimet ovat hyvin keskeisessä asemassa tässä elokuvassa. Dunbarin hevonen on hänelle rakas ja uskollinen sekä tarinan alussa hänen ainoa toveri. Johnin vartioiman linnakkeen ympärillä käyskennellyt susi, jolle hän antoi nimen Kaksi Sukkaa, on myös merkittävä tekijä elokuvassa. Kaksi Sukkaa on utelias susi, joka ei juurikaan pelkää ihmisiä. Myöhemmin John sai intiaaninimensä, Tanssii Susien Kanssa, kun hänet nähtiin juoksentelemassa suden kanssa ympäri preeriaa.

Elokuvan muoto

Elokuva kerrotaan siis pääosin John Dunbarin näkökulmasta, mutta myös hänen intiaanivaimonsa näkökulmasta silloin, kun elokuvassa tulee takauma, jossa Seisoo Nyrkki Pystyssä muistelee lapsuuttaan, kun hän vielä asui oikeiden vanhempiensa luona. Ilkeät pawnie-intiaanit kuitenkin surmasivat hänen perheensä ja myöhemmin sioux-intiaanit hyväksyivät hänet joukkoonsa, kun Potkiva Lintu oli löytänyt hänet preerialta.

Elokuvassa käytetään hyvin kuvakulmia ja ne onnistuvat luomaan hienon tunnelman. Esimerkiksi jos jotain pahaa on tapahtumassa, kuten ratsuväen hyökkäys intiaanileiriin, kuvakulma pidetään usein alhaalla siten, että vain ratsujen jalat näkyvät. Erikoistehosteita käytetään todella hillitysti. Mitään tietokone-efektejä ei ole käytetty, vaan elokuvassa on selvästi panostettu enemmän hienoon tunnelmaan sekä juoneen ja tässä se onnistuukin todella hyvin.

Äänimaailma

Elokuvan äänimaailma on toteutettu erityisen hyvin. Taustamusiikki vaihtelee sopivasti tilanteen mukaan. Kun mitään dramaattista ei tapahdu, on musiikki huomaamatonta ja rauhallista. Sitten kun elokuvassa alkaa tapahtua jotain merkittävää, muuttuu musiikki nopeatempoisemmaksi ja mahtipontisemmaksi. Kuvattaessa intiaaneja musiikki on usein intiaanien rummutusta.

Hyvin on onnistuttu myös henkilöiden repliikeissä. Amerikkalaiset sotilaat puhuvat englantia kuten pitääkin, mutta erityisesti mieleeni jäi se, että intiaanit puhuivat todella intiaanien kieltä. Jossain huonommin toteutetussa elokuvassa intiaanitkin saattaisivat puhua englantia. Intiaanien erilaiset sotahuudot ja rituaalitanssit ovat todella vaikuttavia.

Johnin oppiessa intiaanien kieltä myös katsoja saattaa oppia muutaman sanan siouxien kieltä. Itse opin sanan "tatanka", joka tarkoittaa puhvelia. Juuri puhveleiden metsästyskohtaus oli hyvin toteutettu. Kun muutaman sadan puhvelin joukko lähtee liikkeelle ja rymistävät pitkin preeriaa, siitä kuuluu aikamoinen ääni, joka oli elokuvassa saatu kuulostamaan aidolta.

Elokuvan sanoma

Elokuva, Tanssii susien kanssa, kuvastaa hyvin kuinka välinpitämättömiä amerikkalaiset sotilaat olivat intiaaneja sekä preerian eläimiä kohtaan. He eivät kunnioittaneet intiaanien tapoja ja eivätkä oikeastaan pitäneet intiaaneja edes ihmisinä. Biisoneja metsästäessään valkoihoiset jättivät tappamiensa puhveleiden ruhot mätänemään maahan ja hyödynsivät vain biisoninnahan. Näin he heikensivät intiaanien asemaa, sillä siouxit olivat jo vuosisatoja metsästäneet biisoneja elääkseen.

Kenellekään ei edes tullut mieleenkään, että intiaanien kanssa olisi voinut neuvotella ja jopa ystävystyäkin, kuten Dunbar teki. Eläimiä sotilailla ei käynyt sääliksi, jonka voi hyvin todeta elokuvan lopussa, kun sinitakit vain huvin vuoksi ampuvat Johnin tunteman suden, Kaksi Sukkaa, kuoliaaksi kun se uteliaana yrittää ottaa selvää mihin Johnia ollaan kuljettamassa.

Sotilaiden ja intiaanien välinen sota päättyi lopulta siihen, kun intiaanit luovuttivat ylivoimaisen vastustajan edessä. Heidät määrättiin reservaatteihin, joissa oli huonot olot ja he menettivät suuren osan maastaan ja elintavoistaan. Elokuvan tarkoituksena onkin herättää ihmisissä tunteita siitä, miten intiaaneja on aikoinaan kohdeltu.