MVnet logo

Tutkielmat » Lukio » AI2 - Tuulen puolella

  • Julkaistu: 08.03.2008
  • Päivitetty: 14.02.2011
  • Kommentit
Äidinkielen impressio kirjasta
Tehty: 30.01.2001 Arvosana: 9-
Sivuja: 3 kpl Sanamäärä: 800
Tekijä: Jarmo Vestola

Ennakko-odotus

Tuulen puolella kirjan kansi

Leena Lehtolainen on nuori, espoolainen kirjailija, jonka kirjat ovat olleet erittäin suosittuja, eikä niitä saa lainattua helposti edes kirjastosta, joten odotin Tuulen puolella -kirjalta todella paljon. Valitsin kirjan sen suosion ja hyvän kritiikin perusteella. Myös veljeni oli lukenut saman kirjan ja suositteli sitä minulle. Toinen asia mikä vaikutti oli se, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Espooseen, joka on minulle melko tuttu kaupunki. Toivoin löytäväni ja tunnistavani siitä minulle tuttuja paikkoja.

Lukukokemus

Kirjaa oli melko helppoa lukea, teksti oli yleiskieltä, eikä siinä ollut kovin monimutkaisia ja pitkiä lause-rakennelmia. Slangia ja sanoja, jotka liittyvät päähenkilön alaan, käytettiin vain muutamissa repliikeissä henkilöiden kesken. Sujuvaa lukukokemusta haittasivat pienet kirjoitusvirheet, joita kirjan alkupuolella esiintyi mielestäni turhan paljon. Loppupuolella kirjoitusvirheitä ei enää esiintynyt.

Kertomusta eteenpäin lukiessani huomio kiinnittyi myös pikkutarkkuuteen, jota Lehtolainen käyttää. On välillä ärsyttävää lukea tekstiä, jossa selostetaan:

"Oven vieressä oli vaatekaappi, avasin sen. Ripustimessa riippui tummanruskea villakankainen puvun takki, samankuosiset housut oli huolellisesti ripustettu housunripustimeen. Kahdessa muussa vaatepuussa oli paitoja, toinen valkoinen, toinen vaaleankeltainen, molemmat rypyttömäksi silitettyjä . Kolme solmiota, ruskeakuvioinen, sinikeltakukallinen ja sinivalkoinen ankkurikuviollinen, roikkui solmiotelineessä. Kaapissa oli lisäksi tummanruskeat broque-kuviolliset kengät ja tennismaila. Hyllyltä löytyivät kahdet tummansiniset silkkibokserit, valkoiset tennisshortsit, kauluksellinen valkoinen tennispaita, kahdet tummanruskeat sukat ja yhdet noin seitsemänkymppiä pari maksavat tennissukat..." Tämänkin asian olisi voinut ilmaista paljon lyhyemmin, ilman että se olisi vaikuttanut kertomuksen tunnelmaan tai juoneen. Mutta tämä tarkkuus taitaa kuulua yleensäkin dekkareihin.

Juoni

Juoni alkaa kehittyä, kun Maria on palaamassa äitiyslomaltaan väkivaltajaoksen päälliköksi. Viimeisenä vapaaviikonloppunaan hän purjehtii miehensä Antin ja tyttärensä Idan kanssa Rödskärille, Espoon eteläisimpään saareen. Saari oli ennen armeijan halussa ja sinne oli pääsy kielletty, mutta noin vuosi sitten sen oli ostanut Merivaara OY ja rakentanut sinne loma-asunnon, jota retkeilijätkin voivat käyttää.

Linnoitussaari kiinnostaa Mariaa, koska edellissyksynä tapahtui jotain, jota hän ei voinut unohtaa. Hänen poikaystävänsä Harri, jonka kanssa hän seurusteli vuosikymmen sitten, sai surmansa Rödskärillä. Kuolinsyy ei ollut vieläkään täysin varma, mutta mitä todennäköisemmin hän sai surmansa liukastuttuaan alas kalliolta. Eikä Maria ole ainut, jota Harrin kuolema vaivaa: saaren omistajan Juha Merivaaran puoliso Anne pyysi Mariaa ottamaan tapauksen uudelleen esille, koska hän epäili sen olleen itsemurha.

Kun Maria palaa väkivaltajaokseen töihin, hän huomaa, ettei siellä ole helppoa. Huolta aiheuttivat erilaiset pahoinpitelyt ja oudosti käyttäytyvä kollega Pertti Ström, joka hävisi Marialle väkivaltajaoksen päällikkökilvassa. Eniten Mariaa työllisti kuitenkin eläinaktivistiryhmän Eläinten Vallankumouksen iskut eri puolille Espoota, kuten Niittykummun McDonald'siin, jossa nuoret mellakoijat heittivät kiviä ikkunoista sisään ja vastustelivat poliisia. Eläinten vallankumouksen jäseniin kuului myös Merivaarojen poika Jiri, josta vanhemmat eivät olleet kovin ylpeitä.

Niittykummun tapahtumien jälkeisenä aamuna alkaa tapahtua. Juha Merivaara menettää henkensä samoilla liukkailla kallioilla kuin lintumies Harri tasan vuosi sitten. Voiko kyseessä olla pelkkä sattuma? Tutkimukset osoittavat, että Juhan kuolema ei ollut tapaturma vaan mitä todennäköisemmin henkirikos. Kuka olisi halunnut päästä eroon ekomaaleja valmistavan yrityksen toimitusjohtajasta? Hänen vaimonsa Anne, eläinaktivistipoika Jiri vai tytär Riikka, joka seurustelee itseään kaksikymmentä vuotta vanhemman entisen oopperalaulajan Tapio Holman kanssa. Vai onko syyllinen Juhan velipuoli, maailmanympäripurjehtija Mikael Sjöberg, joka on Marian mielestä liiankin kiinnostava mies. Kaikki heistä olivat murhayönä paikalla Rödskärillä, joten jonkun heistä on pakko olla syyllinen, vai tuliko saarelle joku ulkopuolinen ja murhasi Juha Merivaaran?

Sitä ylikomisario Maria Kallio yrittää selvittää samalla, kun eläinaktivistit sytyttävät Kauklahden teurastamon palamaan ja ihmishenkiä on vaarassa. Kun vielä Pertti Ström alkaa käyttäytyä vielä omituisemmin ja teurastamon palo sekä Juhan kuoleman tutkinta siirtyy KRP:lle ja Supolle, niin Mariaa alkaa kiinnostaa juttu yhä enemmän.

Kirjan sisältö

Leena Lehtolainen kuvaa kirjassaan hyvin naispoliisin arkielämää niin kotona kuin poliisiasemalla, mutta olennaisinta kirjassa on rannikko ulkosaarineen ja meri, jota Lehtolainen kuvailee hyvin tarkasti ja tunteella.

Henkilöt ovat aika erilaisia ja hyvin keksittyjä sekä kuvailtuja ja kirjan ensimmäisissä kappaleissa esitellään kaikki oleelliset näistä, tosin myöhemmin paljastuu myös jotain uutta ja merkittävää. Olen huomannut elokuvia ja kirjoja lukiessani, etteivät henkilöt ja nimet jää kovin hyvin mieleeni. Mutta nyt mieleeni jäi erityisesti Pertti Ström, Marian vaikea poliisi-kollega, joka kiusasi muita, mutta oli alallaan muuten pätevä. Hän oli eronnut vaimostaan, alkoholisoitunut ja äkkipikaisuutensa vuoksi lyönyt syytettyä niin, että joutui itse syytetyksi. Tätä hän ei kestänyt vaan teki mielestään ainoan oikean ratkaisun: itsemurhan. Täytyy tunnustaa, että itsellänikin oli vähän pala kurkussa lukiessani hänen jäähyväiskirjettään työtovereilleen ja lapsilleen.

Murhajuttua Maria Kallio selvittää perinteisin keinoin. Hän ei yleensä turvaudu aseisiin eikä väkivaltaan vaan tutkii rikosta keskustelemalla epäiltyjen kanssa, heidän käytöstään tarkkaillen ja eri mahdollisuuksilla spekuloiden. Joskus tuntuu vähän lapselliselta, että puhuessaan ihmisten kanssa hän huomaa jopa pienen äänensävyn eron ja siitä päättelee henkilön valehtelevan. Tuskin edes poliisi huomaisi tätä.

Yhteenveto

Kirja oli mielestäni melko hyvä, tosin hieman liian pitkä ja pikkutarkasti kerrottu. Muutama tarinan kohta oikein imaisi mukaansa, kun taas toisia ei oikein viitsinyt lukea. Joskus oli mukava huomata tunnistavansa eri paikkoja Espoosta, silloin pystyi mielessään hahmottamaan koko paikan ja tapahtuman. Henkilöt olivat kiehtovia, niiden tekemiset erikoisia ja ennalta arvaamattomia, eikä syyllistä voinut tietää kuin vasta kirjan viimeisillä sivuilla. Suosittelen tätä kirjaa kaikille jotka ovat vähääkään dekkareista kiinnostuneita.

Kuvalähteet

  1. Kirjan kansi: Leena Lehtolainen, Tuulen Puolella, Tammi

Sivun kommentit