MVnet logo

Tutkielmat » Lukio » AI3 - Muotit

  • Julkaistu: 08.03.2008
  • Päivitetty: 14.02.2011
  • Kommentit
Äidinkielen novellianalyysi
Tehty: 20.09.2002 Arvosana: 90
Sivuja: 2 kpl Sanamäärä: 480
Tekijä: Jarmo Vestola

Muotit

Novellin Muotit on kirjoittanut Riikka Takala ja se on julkaistu vuonna 1997 novellikokoelmassa Koira nimeltä Onni ja muita onnettomuuksia. Novellin teema rakentuu tytön ja pojan suhteen ympärille, joka kerrotaan ulkopuolisen kertojan avulla. Kertoja ei juuri kuvaile, mitä henkilöt ajattelevat, vaan kertoo vain, mitä novellissa tapahtuu.

Tyyliltään novelli muotit muistuttaa jotenkin absurdia novellia, koska siinä kerrotaan järjettömiä asioita selittämättä. Esimerkiksi lause "Poliisisarjoissa ihmiset ampuvat toisiaan sumeilematta" voidaan kertoa novellissa koska tahansa sen liittymättä ollenkaan aiheeseen. Toisaalta novellin juonen merkitys on vähäinen ja sen tulkinta painottuu enemmän vihjeiden ja symbolien hahmottamiseen, mikä on tyypillistä etenkin avoimelle novellille.

Tapahtumat sijoittuvat joulun aikaan, kun kaksi novellin henkilöä, tyttö ja poika kohtaavat. Kumpikin on eronnut ja he päättävät mennä yhteen asumaan. Uudessa kodissa tyttö tekee paljon pipareita piparkakkutaikinasta, joka on pojan mielestä parasta, mitä hän on koskaan syönyt. Uunissa taikina paisuu ja kipuaa yli pellin. Paistettuina pipareista tulee kuitenkin epämuodostuneita, mutta pojan mielestä kauniita.

Jouluksi he haluavat ostaa uuteen taloon lisää tavaroita ja tehdä oman piparkakkutalon. Se ei kuitenkaan onnistu kunnolla, vaan jää vähän raa'aksi ja palaneeksi, seinätkin ovat kinttania. Kumpikaan ei osaa kuvitella, miten niistä saisi koottua talon. He päättävät kuitenkin kuorruttaa sen kauttaaltaan pölysokerilla, jolloin viat jäävät piiloon. Tapaninpäivänä poika tuo kotoaan äitinsä tekemän, lujatekoisen piparkakkutalon, jonka edessä törröttää pystyssä tonttu ja bambi.

Pojan jäädessä kaverinsa luokse yöksi tyttö syö vähän heidän piparkakkutalostaan. Seuraavana päivänä hän ostaa kalleimman sokeripursottimen ja kun hän palaa kotiin, pojalla on hänelle kerrottavaa. He eroavat. Itkien tyttö nakertaa heidän piparkakkutaloaan vähän kerrallaan. Äidin tekemän hän syö heti ja oksentaa pönttöön bambeineen. Juonenhan voi tulkita monella eri tavalla, mutta itse ymmärtäisin sen seuraavasti. Taikina sekä piparit symboloisivat ihastusta ja piparkakkutalo pojan ja tytön välistä suhdetta. Aluksi molemmat ovat ihastuneita ja rakkaus paisuu kuin piparkakkutaikina uunissa. Ihastuksessaan kumpikaan ei kuitenkaan huomaa, että jo alussa suhde on vähän "epämuodostunut", kuten piparit.

Kaikesta huolimatta he haluavat perustaa pysyvämpää kotia, mutta se ei oikein onnistu. He huomaavat suhteen rakoilevan, kuten piparkakkutalon seinät mutta toivovat kuitenkin, että suhde toimisi. He sanovat: "Se on hyvä, kun laittaa tarpeeksi siirappia väliin ja kuorruttaa pölysokerilla. Ei kai ne piparkakkutalon seinät yleensäkään niin suoria ole." Lause siis viittaa siihen, ettei muillakaan ihmisillä suhde aina kukoista. Myös kalleimman sokeripursottimen osto viittaa siihen, että tyttö toivoisi suhteen jatkuvan, koska novellissa kerrotaan: "Varmuuden vuoksi tyttö ostaa sen kaikkein kalleimman pursottimen, sillä hän ei tahdo riskeerata mitään."

Pojan kotiin tuoma piparkakkutalo taas symboloi äidin mallia kestävästä parisuhteesta, joka ainakin ulkoisesti näyttäisi olevan kunnossa. Se ei kuitenkaan näytä sopivan tytölle, vaan hän oksentaa sen pois. Novellin lopussa tyttö tietää jo itsekin suhteen poikaan loppuvan ennen pitkään, koska päättää syödä heidän omaa, vanhalta pölyiseltä pahvilta maistuvaa taloaan.

Novelli oli mielestäni melko hyvä, vaikka juonen ymmärtäminen painottuikin pääasiassa symbolien tajuamiseen. Jos symboleita taas ei sisäistä, ei kertomuksessakaan ole mitään hienoa tai hohdokasta. Kerrontaa haittasivat kuitenkin irralliset ja selittämättömät lauseet, joista en itse oikein pitänyt. Jollakin tapaa ne kuitenkin sopivat novelliin, joka pitää melkein kokonaan ymmärtää vertauskuvien kautta.

Sivun kommentit