Paljon tunteita ja pohdittavaa

Joni Skiftesvikin vuonna 1985 kirjoittamaan novellikokoelmaan Tuulen poika on kerätty yksitoista lyhyehköä novellia ja yksi hieman muita pitempi novelli, joka kantaa kirjan nimeä. Novelleita ei yhdistä mikään kehyskertomus, vaan ne ovat täysin erillisiä tarinoita, joiden juonet eivät liity toisiinsa mitenkään kahta viimeistä novellia lukuun ottamatta.

Samanlaisia piirteitä kaikista novelleista kuitenkin löytyy. Muutamaa ensimmäistä tarinaa yhdistää se, että niistä löytyy absurdeja ja yliluonnollisia piirteitä, kuten kuolleen herääminen henkiin ja kipsi-patsaan puhuminen. Myös Suomen sodista on aluksi paljon mainintoja.

Skiftesvik käyttää kirjassaan kaikkitietävää kertojaa, joka tietää mitä henkilöt milloinkin ajattelevat ja kaiken mitä tapahtuu. Dialogia novelleissa on käytetty sopivassa suhteessa: ei mitenkään paljon, mutta ei niin vähääkään. Miljöönä novelleissa toimii tavallisesti meri, maaseutu tai pienkylä.

Novellien lukua vaikeuttaa erityisesti se, ettei tekstistä saa aina heti selvää, kuka puhuu. Lähes jokaisessa novellissa on myös kohtia, joissa tarina palaa ajassa vuosia taaksepäin esimerkiksi jonkun muistellessa jotakin. Nämä takaumat alkavat ja loppuvat yleensä yllättäen, minkä seurauksena ei aina välttämättä tajua, mitä novellissa tapahtuu.

Lähes kaikkia novelleita yhdistää se, että niiden alut ja loput ovat usein avoimia. Novellit alkavat kuin tyhjästä ja loppuvat joskus kuin ne olisivat jääneet kesken. Mutta tämä ei ainakaan minua haitannut, sillä mielestäni on hyvä, että lukijalle jätetään jotain ajateltavaa ja pohdittavaa, eikä kaikkea kerrota kädestä pitäen.

Novellien alussa ei henkilöitä yleensä sen tarkemmin kuvailla. Yleensä ei mainita edes henkilöiden nimiä, vaan tarinan edetessä henkilöistä paljastuu aina uusia piirteitä ja näin henkilökuva alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Tekstien painopiste onkin enemmän tunteissa kuin juonessa. Tämä onkin yksi avoimen novellin peruspiirteistä.

Keskeinen novelli Skiftesvikin novellikokoelmassa on sen nimeä kantava novelli Tuulen poika. Vaikka Tuulen pojassa on avoimelle novellille tyypillisiä piirteitä, on novelli ehkä enemmänkin juoninovelli, koska tarina ulottuu pitkälle aikavälille, eikä se kerro vain yksittäisestä lyhyestä tapahtumasta, kuten Skiftesvikin kirjan muut novellit.

Tuulen poika kertoo erään pojan elämästä aina syntymästä asti. Poika syntyy lähes kuolleena, mutta tuuli pelastaa pojan saamalla hänen hengityksensä kulkemaan. Siksi hänen isänsä kutsuu häntä Tuulen pojaksi. Jo nuorella iällä pojasta paljastuu, että hänellä on yliluonnollisia kykyjä hallita tuulen voimaa. Sen avulla hän pystyy jopa tappamaan tai parantamaan. Tuulen poika-novellissa onkin hieman uskonnollisia piirteitä, sillä pojan toiminta tuo vahvasti mieleen Jeesuksen.

Myös toinen Skiftesvikin novelleista herättää paljon tunteita. Novelli Papan poika kertoo pienestä pojasta, jonka vaari on vastikään kuollut. Mielestäni tämä novelli on yksi parhaista, koska pikkupojan kuvaukset vaaristaan ovat niin liikuttavia ja novellin loppu on jätetty hienosti avoimeksi. Siitä ei ollut oikein varma, miten se loppui ja se jäi mietityttämään.

Eräässä novellissa puututtiin selvästi myös yhteiskunnallisiin ongelmiin. Novellissa Allasevakko kuvataan hyvin sitä, kuinka pienempiä sorretaan yhteiskunnassa. Jos ei pieni ihminen suosiolla suostu siihen, mitä yhteiskunta haluaa, hänet pakotetaan siihen väkisin. Novellin sanomana on selvästi se, ettei vähäosaisilla ole paljoakaan sananvaltaa yhteiskunnallisissa asioissa.

Mielestäni Skiftesvikin kirja Tuulen poika oli lukukokemuksena erittäin hyvä ja antoisa. Odotin, ettei kirja tarjoaisi minulle mitään ja se olisi tylsää luettavaa. Loppujen lopuksi novellit olivat kuitenkin ihan mielenkiintoisia luettavia ja ne antoivat paljon ajateltavaa. Ainoa asia, joka häiritsi, oli joissakin kohdissa tekstin rakenteen epäselvyys. Kuitenkin suosittelen tätä kirjaa kaikille hieman erikoisempana lukukokemuksena.