Keskiaika - suuri filosofian ja uskonnon yhdistämisen yritys

Myöhäisantiikista uuden ajan alkuun ulottuvaa kautta (400 -1400 jKr.) on tapana kutsua keskiajan filosofiaksi. Keskiaika oli suuri filosofian ja teologian, eli uskonnon, yhdistämisen yritys. Filosofiassa keskiaikaa voi osittain pitää paluuna järkiperäisistä teorioista taikauskoon. Keskiajan filosofia tunnetaan myös nimellä skolastiikka, sillä filosofit olivat melkein yksinomaan pappeja tai munkkeja. Keskiajan yliopistojen johtava tiede olikin skolastiikka, teologian ja filosofian yhdistelmä.

Keskiajalla Raamatun ottaminen filosofian perusteoksiksi, Aristoteleen kirjoitusten ohella, merkitsi sitä, että asioiden luonnollisen selitysten sijalle asettuu yliluonnollisen ja kaikkivoivan Jumalan tahto ja suunnitelma. Keskiajalla länsimaista filosofista perinnettä pitivät yllä luostarilaitokset. Luostarien kirjastoissa säilytettiin ja laadittiin käännöksiä ja kopioita antiikin filosofian klassikoista.

Keskiajan länsimainen filosofia on ennen kaikkea yritys ymmärtää ja tulkita kahta suurta kirjallista ja henkistä tuotosta: Raamattua ja Aristoteleen teoksia. Raamatulla kristinuskon pyhänä kirjoituksena oli keskiajalla itseoikeutettu asema. Sitä pidettiin luotettavana historiallisena kuvauksena kristinuskon alkuajoista, ja filosofisena teoriana maailmankaikkeuden synnystä ja ihmisen, luonnon ja Jumalan keskinäisistä suhteista.

Aristoteleen luonnonfilosofisilla teoksilla oli lähes samanlainen auktoriteetin asema kuin Raamatulla. Siinä missä Raamattu sisälsi Jumalan ihmisille kertoman totuuden, sisälsi Aristoteleen filosofia järjen avulla saavutetun, ihmisen itsensä selville ottaman totuuden.

Koko keskiajan filosofista ilmapiiriä leimaa ajatus siitä, että kaikki oleellinen on jo oikeastaan keksitty ja löydetty sekä kirjoitettu muistiin, ja tehtävänä on enää tulkita, järjestää ja täydentää puuttuvia kohtia. Tiettyä hankaluutta Raamatun ja Aristoteleen "filosofioiden" tutkimisessa taas tuo se, että monissa kohdin Aristoteleen käsitykset ja Raamatussa esiintyvät käsitykset poikkeavat melkoisesti toisistaan. Esimerkiksi Aristoteleen mukaan ihmisen sielu lakkaa olemasta ihmisen kuollessa, kun taas Raamatun mukaan sielu on kuolematon.

Tilannetta yritettiin korjailla monenlaisilla selityksillä, esim. esittämällä, että koska Raamattu on Jumalan sanaa ja siksi erehtymätön, on niissä tilanteissa, missä se on ristiriidassa luonnontutkimuksen ja ihmisjärjen kanssa, luotettava Raamattuun ja pidettävä järkeä erehtyväisenä.

Keskiajan loppua kohti kirkolla oli suuri auktoriteettiasema ja käytössä olleet keinot kerettiläisten oppien (kirkon opeista poikkeaminen) leviämistä vastaan kovenivat. Keskiajan tunnetuimpia filosofeja olivat mm. Aurelius Augustinus ja Tuomas Akvinonilainen (1227-1274), joka oli skolastiikan ajan merkittävin filosofi. Jumalan olemassaolon todistaminen oli keskeinen tehtävä lähes kaikille keskiajan filosofeille.

Lähteet:

1. http://www.edu.espoo.fi/~amrusane/historia/keskiaika.htm
2. Ajatus-johdatus filosofiaan, WSOY, 1999, s.167